Tyyntä myrskyn edellä
Ilo kirjoittaa pitkästä aikaa asunto- ja kiinteistökauppaan liittyvistä iloisista asioista. Hyvien uutisten tulva on mielestäni ainut asia, joka pystyy murtamaan asuntomarkkinoille syntyneen kauppapadon.
Hyvä uutinen 1: Varainsiirtoveroon tulee per heti 25 prosentin alennus. Se on hyvä uutinen, vaikka henkilökohtaisesti olen kannattanut ja ajanut koko veron poistamista. Tein esimerkiksi vuodenvaihteessa jopa kansalaisaloitteen varainsiirtoveron poistamiseksi vuoden 2024 loppuun asti.
Hyvä uutinen 2: EKP:n pitkään jatkuneelle korkojen nostamiselle tuli eilen piste. Ekonomistit ovat ennustaneet, että korkotaso tulee ensi vuonna laskemaan. Suomen suurimman asuntolainoittajan OP:n vanhempi tutkija arvioi eilen iltauutisissa syksyn 2024 korkotasoksi 3,3-3,5 prosenttia. Kuulostaa hyvältä.
Hyvä uutinen 3: Tilastokeskuksen mukaan asuntojen hinnat nousivat elokuussa heinäkuun hinnoista 0,9 prosenttia. Pohjakosketus on siis nähty.
Hallituksen päätös poistaa varainsiirtovero ensiasunnon ostajilta 1.1.2024 on sekä hyvä että huono uutinen. Ratkaisu tuo kaivattua vilskettä pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoille loppuvuodeksi, mutta ensimmäistä omaa kotia säästävien nuorten näkökulmasta tämä päätös on huono uutinen.
Pankkien lainatiskeillä käy tällä hetkellä ennen näkemätön kuhina. Pankit ovat raportoineet 40 tai jopa 60 prosentin kasvusta. Se on hyvä merkki. Suomalaiset hakevat ensiksi lainalupauksen ja lähtevät sitten tekemään tarjouksia ja neuvottelemaan kaupoista.
Tyyntä siis myrskyn edellä. Veikkaan, että meillä on edessä ennätyksellisen vilkas marras-joulukuu pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla. Viime viikonloppu antoi jo lupauksia tulevasta. Se oli vuoden paras.
Soittakaa tai laittakaa meiliä, jos teillä on jotain sydämellä.
Erkki Murto-Koivisto
Operatiivinen johtaja, perustaja
erkki@asuntosatama.fi
045-111 4211
SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ
Hiiri ei nukkuvan kissan suuhun juokse
Kevät on tulossa asuntomarkkinoillekin. Päivä, jolloin puolitoista vuotta pääkaupunkiseudulla patoutunut kotikysyntä purkautuu, lähestyy.
Suomen huippuvälittäjien aamiaistilaisuus
Suomen huippuvälittäjät kokoontuivat aamiaistilaisuuteen. Paikalla Ravintola Tammistossa oli alle prosentti Suomen välittäjistä, mutta yli 10 prosenttia viime vuoden myynnistä.
Välitysliikkeelle polkumyynnistä yli 300.000 euron lasku
Asuntokauppa on vuosituhannen pahimmassa taantumassa, mutta mikään – ei mikään - oikeuta...