Kontula

Kontulasta kätevästi kaikkialle

Kontulasta ovat kuulleet kaikki! Se on Mellunkylän kaupunginosaan kuuluva osa-alue Itä-Helsingissä.
Se on pääkaupunkiseudun – oikeastaan koko Suomen! Suurimpia ja tunnetuimpia lähiöitä 14 000 asukasluvullaan. Suurten kerrostalojen keskellä on isoja piha-alueita. Löydät täältä myös paljon puistoja. Kuuluisa Kelkkapuisto on pulkkamäkilaskijoiden talvinen taivas. Jalkapallokulttuurin voima on osa tärkeää yhteisöllisyyttä. Pelithän kokoavat katsomoon suuren määrän perheenjäseniä, ystäviä ja jalkapallofaneja myös muualta. Ostari on Kontulan sydän ja sen palveluita kiitetään.

Kontulan väestöstä 14% puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea ja 37% ovat eri kansallisuuksia. Kontulassa on ostoskeskus, laajat palvelut sekä metroasema osana hyviä liikenneverkostoja. 

Kontulasta ovat lähtöisin monet rap-artistit ja tubettajat. Katutaide ja skeittaus ovat Kontulan näkyvää taidetta. Skeittaajien mekka on Luuppi-skeittipuisto.

Kontulalla on melkoinen maine. Kontula on tuhansien tarinoiden asuma-alue. Siellä olet aina kuullut kerrostalon parvekkeelta lämpimän äiti-huudahduksen: ”Syömään!”

Nuoret AsuntoSataman kesäduunarit kysyivät Kontulan Facebook-ryhmässä asuinalueen parhaita puolia ja vastauksia tuli todella runsaasti:

Satu Anikari: ”Hyvät kulkuyhteydet, luonto, ostarilla hyvät ruokakaupat ja monta ruokaravintolaa, sekä rauhallinen uimahalli, jossa myös jumppaa ja kuntosali. Kirjasto, nuorisotalo, kuntokellari. Liikuntapuisto, koirapuisto, lasten leikkipuisto, ja upea rhodopuisto!”

Karoliina Sirkiä: ”Metsä vieressä, hyvät kulkuyhteydet Helsinki, Vantaa ja Espoo -alueille, paljon eri ruokakauppoja ja kirjasto.”

 

TEKSTI: Leena Mäkijärvi
KUVAT: Inna Zvereva

Kommentteja Kontulasta

”Monikulttuurisuus, hyvät kulkuyhteydet melkeinpä kaikkialle, leikkipuistot ja pelikentät, ostari, jossa helppo asioida.”

Hamda Shaib

”Palvelut ihan vieressä, myöskään kipeänä ei tarvitse pitkälle lähteä. Kolme ruokakauppaa, apteekkeja kaksi ja terveysasema ja uimahalli. Luonto lähellä ja hyvä kulkuyhteydet kaikkialle. Kehittyvä kaupunginosa.”

John Lionman

”Yhteisöllisyys, sallivuus, värikkyys, luonto, hyvät liikenneyhteydet, vanhahkojen asuntojen hyvät pohjaratkaisut, elävä ostari, ylpeys omasta kaupunginosasta, kirjasto ja terkkari, maailman paras uimahalli, Kuntokellari, urheilukenttä ja ulkokuntosali, Hermannin näkkäri ja piirakkatehdas.”

Anne Rauma

”Yhteisöllisyys ja hyvä ilmapiiri, hyvät naapurit. Luonto ja piha-alueet, mitä ei ole rakennettu liian täyteen. Ostarilta saa melkein kaiken tarvitsemansa eikä tarvitse montaakaan asiaa lähteä kauempaa hakemaan. Loistavat liikenneyhteydet.”

Piia Salorinne

Asuntokaupan kehitys Kontulassa

Myytyjen asuntojen määrä 2010-2021.

Käytettyjen asuntojen neliöhinnat.

Kuvat kertovat Kontulasta

Kontula 2

Kontula 3

Kontula 4

Kontula 5

Kontula 8

Kontula 9

Kontula 10

Kontula 12

Kontula 14

Kontula 15

Kontula 16

Kontula 17

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä parantaaksemme palvelun toimintaa ja käyttökokemusta. View more
Cookies settings
HYVÄKSY
HYLKÄÄ
Tietosuojaseloste
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Tämä on Suomen Asuntosatama LKV Oy:n  rekisteri- ja tietosuojaseloste. Laadittu 31.5.2021

Rekisterin pitäjän tiedot

Suomen Asuntosatama LKV Oy Mannerheimintie 94 00250 Helsinki I p. 09-694 0710 Tapio Suortti, tapio.suortti@asuntosatama.fi, 050 321 4743

Rekisterin nimi

Yrityksen verkkopalvelun käyttäjärekisteri ja asiakasrekisteri. Oikeusperuste ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen oikeusperuste henkilötietojen käsittelylle on
  • henkilön suostumus (dokumentoitu, vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen)
  • sopimus, jossa rekisteröity on osapuolena
  • rekisterinpitäjän oikeutettu etu (esim. asiakassuhde, työsuhde, jäsenyys).
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on yhteydenpito asiakkaisiin, asiakassuhteen ylläpito, markkinointi ja asiakaspalvelu. Tietoja ei käytetä automatisoituun päätöksentekoon tai profilointiin.

Rekisterin tietosisältö

Rekisteriin tallennettavia tietoja ovat: henkilön nimi, asema, yritys/organisaatio, yhteystiedot (puhelinnumero, sähköpostiosoite, osoite), www-sivustojen osoitteet, verkkoyhteyden IP-osoite, tunnukset/profiilit sosiaalisen median palveluissa, tiedot tilatuista palveluista ja niiden muutoksista, laskutustiedot, muut asiakassuhteeseen ja tilattuihin palveluihin liittyvät tiedot.

Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteriin tallennettavat tiedot saadaan asiakkaalta mm. www-lomakkeilla lähetetyistä viesteistä, sähköpostitse, puhelimitse, sosiaalisen median palvelujen kautta, sopimuksista, asiakastapaamisista ja muista tilanteista, joissa asiakas luovuttaa tietojaan. Tietoja ei luovuteta säännönmukaisesti muille tahoille. Tietoja voidaan julkaista siltä osin kuin niin on sovittu asiakkaan kanssa.

Rekisterin suojauksen periaatteet

Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti. Kun rekisteritietoja säilytetään Internet-palvelimilla, niiden laitteiston fyysisestä ja digitaalisesta tietoturvasta huolehditaan asiaankuuluvasti. Rekisterinpitäjä huolehtii siitä, että tallennettuja tietoja sekä palvelimien käyttöoikeuksia ja muita henkilötietojen turvallisuuden kannalta kriittisiä tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja vain niiden työntekijöiden toimesta, joiden työnkuvaan se kuuluu

Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista tai poistamista

Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä tai tietojen poistamista rekisteristä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa).

Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi. Voit halutessasi estää selaintasi käyttämästä evästeitä, poistaa tallennetut evästeet tai pyytää selaimeltasi ilmoituksen uusista evästeistä. Löydät ohjeita evästeiden poistoon osoitteesta: https://www.aboutcookies.org/ Evästeiden käytön estäminen tai niiden poistaminen saattaa haitata joitakin sivustomme toimintoja. Voit lukea lisää evästeistä ja Suomen evästevaatimuksista viestintäviraston verkkosivustolta https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/toimintamme/saantely-ja-valvonta/luottamuksellinen-viestinta Varaamme oikeuden päivittää evästekäytäntöjä esimerkiksi palveluiden kehityksen tai pakottavan lainsäädännön vuoksi.
 
Save settings
Cookies settings