Munkkiniemi

Munkkiniemi - Helsinki pienoiskoossa

Munkkiniemi on Länsi-Helsingin rannalla sijaitseva kaunis kaupunginosa, jonka kadut ovat saattaneet tulla tutuiksi myös Salattujen Elämien kuvauspaikkoina.

Munkkiniemestä löytyy monipuolisesti viihtyisiä ravintoloita ja pieniä kahviloita. Korkeasti arvostettuja paikkoja on esimerkiksi aivan meren rannassa sijaitseva Café Torpanranta ja maineikkaan Hilton Kalastajatorppa -hotellin ravintola Meritorppa. 

Varsinkin kesäisin kaupunkilaisia piristää suosittu uimaranta, jonka lisäksi liikunnan ystäville Munkkiniemestä löytyy urheilukenttä, tennisklubi, frisbeegolfrata sekä ulkokuntoilupaikkoja. 

Munkkiniemen omien puistojen lisäksi asuinalueelta on lyhyt kävelymatka Seurasaaren ulkoilupuistoon, joka tarjoaa lisää liikuntamahdollisuuksia lähietäisyydellä.

Kulkeminen esimerkiksi Helsingin keskustaan on nopeaa ja helppoa bussilinjojen sekä raitiovaunun myötä. Myös kaupunkipyörät sujuvoittavat munkkiniemeläisten liikkumista.

AsuntoSataman kesätyöntekijät kysyivät munkkiniemiläisiltä Munkkiniemen parhaista puolista ja vastauksia tuli muutamia kymmeniä.

Suvi Koskinen: “Vehreys, hyvät kulkuyhteydet ja keskeinen sijainti isommille väylille, meren läheisyys ja upeat ulkoilualueet. Ja ihanat kahvilat ja ravintolat.”

Aki Martikainen: “Munkka on Helsinki pienoiskoossa: arkkitehtuuri, luonto, meri, puistot, liikuntapaikat, kivijalkaliikkeet, raitiovaunu, kahvilat, hotelli eli kaikki mitä kaupungista pitää löytyä. Kuitenkin se tärkein asia on rauhallinen ja turvallinen ympäristö. Ei tarvitse kävellä montaa askelta Puistotietä, niin huomaa, että kaupungin melu on jäänyt taakse.”

Sina Hulkkonen: ”Sopivan urbaani, mutta silti rauhallinen alue. Lapsille loistavat koulut, ihania ystäviä. Vanhempien ja ylipäänsä munkkalaisten kesken yhteisöllisyys. Helppo kulkea joka puolelle, ihania ulkoilumaastoja ja meri. ”

Kaisa Humaljoki: ”Niin kaunista, rauhallista ja silti ollaan lähes ytimessä!”

 

TEKSTI: Leena Mäkijärvi
KUVAT: Inna Zvereva

Kommentteja Munkkiniemestä

”Parasta Munkassa on ratikka, useat bussivuorot sekä vehreät puistot.”

Kaarina Honko

”Sijainti: meri, Tali, Seurasaari, Tarvaspää, Kuusisaari sekä Munkan vehreys. Sekä 4 spåra”

Arja-Leena Saunio

”Munkka on paikka, jossa kaupunki ja lähiö kohtaavat juuri sopivassa suhteessa. On kaupungille hyvin ominaista kahvila- sekä ravintolakulttuuria, mutta myös lähiön yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta. Niin ja onhan täällä pari uimarantaakin.”

Huima 55% hintojen nousu Munkkiniemessä

Myytyjen asuntojen määrä 2010-2021.

Käytettyjen asuntojen neliöhinnat.

Kuvat kertovat Munkkiniemestä

Munkkiniemi 1

Munkkiniemi 2

Munkkiniemi 3

Munkkiniemi 5

Munkkiniemi 7

Munkkiniemi 6

Munkkiniemi 14

Munkkiniemi 8

Munkkiniemi 9

Munkkiniemi 10

Munkkiniemi 11

Munkkiniemi 13

Munkkiniemi 14

Munkkiniemi 4

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä parantaaksemme palvelun toimintaa ja käyttökokemusta. View more
Cookies settings
HYVÄKSY
HYLKÄÄ
Tietosuojaseloste
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Tämä on Suomen Asuntosatama LKV Oy:n  rekisteri- ja tietosuojaseloste. Laadittu 31.5.2021

Rekisterin pitäjän tiedot

Suomen Asuntosatama LKV Oy Mannerheimintie 94 00250 Helsinki I p. 09-694 0710 Tapio Suortti, tapio.suortti@asuntosatama.fi, 050 321 4743

Rekisterin nimi

Yrityksen verkkopalvelun käyttäjärekisteri ja asiakasrekisteri. Oikeusperuste ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen oikeusperuste henkilötietojen käsittelylle on
  • henkilön suostumus (dokumentoitu, vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen)
  • sopimus, jossa rekisteröity on osapuolena
  • rekisterinpitäjän oikeutettu etu (esim. asiakassuhde, työsuhde, jäsenyys).
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on yhteydenpito asiakkaisiin, asiakassuhteen ylläpito, markkinointi ja asiakaspalvelu. Tietoja ei käytetä automatisoituun päätöksentekoon tai profilointiin.

Rekisterin tietosisältö

Rekisteriin tallennettavia tietoja ovat: henkilön nimi, asema, yritys/organisaatio, yhteystiedot (puhelinnumero, sähköpostiosoite, osoite), www-sivustojen osoitteet, verkkoyhteyden IP-osoite, tunnukset/profiilit sosiaalisen median palveluissa, tiedot tilatuista palveluista ja niiden muutoksista, laskutustiedot, muut asiakassuhteeseen ja tilattuihin palveluihin liittyvät tiedot.

Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteriin tallennettavat tiedot saadaan asiakkaalta mm. www-lomakkeilla lähetetyistä viesteistä, sähköpostitse, puhelimitse, sosiaalisen median palvelujen kautta, sopimuksista, asiakastapaamisista ja muista tilanteista, joissa asiakas luovuttaa tietojaan. Tietoja ei luovuteta säännönmukaisesti muille tahoille. Tietoja voidaan julkaista siltä osin kuin niin on sovittu asiakkaan kanssa.

Rekisterin suojauksen periaatteet

Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti. Kun rekisteritietoja säilytetään Internet-palvelimilla, niiden laitteiston fyysisestä ja digitaalisesta tietoturvasta huolehditaan asiaankuuluvasti. Rekisterinpitäjä huolehtii siitä, että tallennettuja tietoja sekä palvelimien käyttöoikeuksia ja muita henkilötietojen turvallisuuden kannalta kriittisiä tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja vain niiden työntekijöiden toimesta, joiden työnkuvaan se kuuluu

Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista tai poistamista

Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä tai tietojen poistamista rekisteristä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa).

Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi. Voit halutessasi estää selaintasi käyttämästä evästeitä, poistaa tallennetut evästeet tai pyytää selaimeltasi ilmoituksen uusista evästeistä. Löydät ohjeita evästeiden poistoon osoitteesta: https://www.aboutcookies.org/ Evästeiden käytön estäminen tai niiden poistaminen saattaa haitata joitakin sivustomme toimintoja. Voit lukea lisää evästeistä ja Suomen evästevaatimuksista viestintäviraston verkkosivustolta https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/toimintamme/saantely-ja-valvonta/luottamuksellinen-viestinta Varaamme oikeuden päivittää evästekäytäntöjä esimerkiksi palveluiden kehityksen tai pakottavan lainsäädännön vuoksi.
 
Save settings
Cookies settings