Malmi

Malmi - elämän kokoinen koti

Malmitalo kätkee sisäänsä kaikenikäisten vahvan ja rikkaan kulttuuritarjonnan. Voit käydä siellä elokuvissa, harrastaa rytmimusiikkia tai kokea ihania tunteita lastentapahtumissa. Pieni ihminen voi saada täällä elämänpituisen kulttuuriherätyksen ja alkaa unelmoida itsekin seistä vielä kerran lavalla yleisön taputtaessa ihastuneesti!

Malmiin kuuluvat Ylä- ja Ala-Malmi, Pihlajamäki, Pihlajisto, Tattariharju ja Tapaninkylä. Malmilla on myös Malmin lentokenttä, jonka osa-alueeseen kuuluu pientaloalue. Helsingin kaupunki sulki kiitotien 2021.

Liikenneyhteyksiltään Malmi on tärkeä risteyskohta ja monen kulkuyhteyden tärkeä vaihtopaikka. Malmin läpi kulkee päärata. Malmin rautatieasema, josta kulkee myös monet bussilinjat, on monelle käytössä hyvien yhteyksien takia. Suur-Malmin keskus on Malmin tori ja Malmin Nova -kauppakeskus. Malmilta löytyy suuri hautausmaa, jota Helsingin kaikki seurakunnat käyttävät. Vuonna 2014 uudistettu Malmin sairaalan alueelta löytyy monipuolisesti erilaisia hoitoyksiköitä.

Malmi on monenlaiselle yritystoiminnalle erinomainen paikka.

Nuoret AsuntoSataman kesäduunarit kysyivät Malmin Facebook-ryhmässä asuinalueen parhaita puolia ja vastauksia tuli todella runsaasti.

Anne Lehtinen: ”Hyvät kulkuyhteydet sekä mukavat ulkoilu-/lenkkeilypaikat lähellä; lentokentän ympäristö ja Longinojan reitit. Malmitalon palvelut.”

Irene Salama: ”Juuri tällä hetkellä on ihanaa, kun kaikkialla on kukkia ja vehreyttä. Suuret puut kertovat, että Malmilla on ollut asutusta jo pitkään; Malmi ei ole mikään lähiö, vaan vanha kylä, joka on rakentunut osaksi Helsinkiä. Toivon, että sellaisena Malmi pysyisikin kaikesta uudisrakentamisesta huolimatta.”

Mari Ikonen: ”Rosoisuus, kulttuuri malmitalolla ja työväentalolla. Paljon on jo ravintolatarjontaa, mukavasti muutakin kuin pizzaa. Kaupunkipyörät löysivät tänne myös. Ja tietty ne palvelut, jotka ovat jo mainittu.
Vanhat puutalot. Ja paljon taitaa olla paluumuuttajia, jotka ovat nuoruutensa Malmilla viettäneet.”

Johanna Sandell: ”Maaseutumainen ympäristö ja hyvät ulkoilumahdollisuudet entisen lentokentän ympäristössä. Longinojan varrella kiva luontopolku. Junalla lyhyt matka keskustaan, Tikkurilaan tai lentokentälle. Myös pyörällä helppo kulkea joka suuntaan. Malmi on lähivuosina voimakkaasti kehittyvä alue, tulevaisuus tuo tullessaan paljon uutta.”

 

TEKSTI: Leena Mäkijärvi
KUVAT: Inna Zvereva

Kommentteja Malmista

”Malmin kehumiseen on tuhat ja yksi syytä Monipuolinen asuntokanta, luonto, hyvät palvelut, kulkuyhteydet, koulut, virastot, kauppakeskus sekä paljon muuta. Ja kirsikkana kakun päällä Longinoja Voi, niin paljon hyviä ja rakkaita muistoja Malmista.” 

Anita Hannukka

”Ei ole Malmin voittanutta. Kaikki mitä ikinä tarvitset, kaipaat löytyvät täältä.”

Ulla Airola

”Hyvä meininki. Luonto ja erinomaiset palvelut lähellä. Todella hyvät liikenneyhteydet joka suuntaan ja kauppoja, yrityksiä ja sairaalakin. Ei juuri muualle tarvi mennä – kaikki Malmin suunnalla.”

Heidi Brandt

Asuntokaupan kehitys Malmilla

Myytyjen asuntojen määrä 2010-2021.

Käytettyjen asuntojen neliöhinnat.

Kuvat kertovat Malmista

Malmi 1

Malmi 2

Malmi 3

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä parantaaksemme palvelun toimintaa ja käyttökokemusta. View more
Cookies settings
HYVÄKSY
HYLKÄÄ
Tietosuojaseloste
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Tämä on Suomen Asuntosatama LKV Oy:n  rekisteri- ja tietosuojaseloste. Laadittu 31.5.2021

Rekisterin pitäjän tiedot

Suomen Asuntosatama LKV Oy Mannerheimintie 94 00250 Helsinki I p. 09-694 0710 Tapio Suortti, tapio.suortti@asuntosatama.fi, 050 321 4743

Rekisterin nimi

Yrityksen verkkopalvelun käyttäjärekisteri ja asiakasrekisteri. Oikeusperuste ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen oikeusperuste henkilötietojen käsittelylle on
  • henkilön suostumus (dokumentoitu, vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen)
  • sopimus, jossa rekisteröity on osapuolena
  • rekisterinpitäjän oikeutettu etu (esim. asiakassuhde, työsuhde, jäsenyys).
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on yhteydenpito asiakkaisiin, asiakassuhteen ylläpito, markkinointi ja asiakaspalvelu. Tietoja ei käytetä automatisoituun päätöksentekoon tai profilointiin.

Rekisterin tietosisältö

Rekisteriin tallennettavia tietoja ovat: henkilön nimi, asema, yritys/organisaatio, yhteystiedot (puhelinnumero, sähköpostiosoite, osoite), www-sivustojen osoitteet, verkkoyhteyden IP-osoite, tunnukset/profiilit sosiaalisen median palveluissa, tiedot tilatuista palveluista ja niiden muutoksista, laskutustiedot, muut asiakassuhteeseen ja tilattuihin palveluihin liittyvät tiedot.

Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteriin tallennettavat tiedot saadaan asiakkaalta mm. www-lomakkeilla lähetetyistä viesteistä, sähköpostitse, puhelimitse, sosiaalisen median palvelujen kautta, sopimuksista, asiakastapaamisista ja muista tilanteista, joissa asiakas luovuttaa tietojaan. Tietoja ei luovuteta säännönmukaisesti muille tahoille. Tietoja voidaan julkaista siltä osin kuin niin on sovittu asiakkaan kanssa.

Rekisterin suojauksen periaatteet

Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti. Kun rekisteritietoja säilytetään Internet-palvelimilla, niiden laitteiston fyysisestä ja digitaalisesta tietoturvasta huolehditaan asiaankuuluvasti. Rekisterinpitäjä huolehtii siitä, että tallennettuja tietoja sekä palvelimien käyttöoikeuksia ja muita henkilötietojen turvallisuuden kannalta kriittisiä tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja vain niiden työntekijöiden toimesta, joiden työnkuvaan se kuuluu

Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista tai poistamista

Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä tai tietojen poistamista rekisteristä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa).

Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi. Voit halutessasi estää selaintasi käyttämästä evästeitä, poistaa tallennetut evästeet tai pyytää selaimeltasi ilmoituksen uusista evästeistä. Löydät ohjeita evästeiden poistoon osoitteesta: https://www.aboutcookies.org/ Evästeiden käytön estäminen tai niiden poistaminen saattaa haitata joitakin sivustomme toimintoja. Voit lukea lisää evästeistä ja Suomen evästevaatimuksista viestintäviraston verkkosivustolta https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/toimintamme/saantely-ja-valvonta/luottamuksellinen-viestinta Varaamme oikeuden päivittää evästekäytäntöjä esimerkiksi palveluiden kehityksen tai pakottavan lainsäädännön vuoksi.
 
Save settings
Cookies settings