Jättiurakan tekijät – AsuntoSataman kesäduunarit

AsuntoSatamalla on pitkät perinteet nuorten työllistämisestä. Kymmenen vuotta tänä vuonna täyttävä yhtiö on nousu- ja laskusuhdanteista piittaamatta palkannut joka vuosi kymmeniä 15-17 nuoria pariksi viikoksi tai kuukaudeksi kesäduuniin.

”He pääsevät tekemään meillä vaativia töitä ja me maksamme heille siitä kunnon palkan. Nuorten palkkaaminen on ollut aina kannattava investointi. He tuovat menestystä ja virkistävät ilmapiiriä iloisilla olemuksillaan AsuntoSatamassa. He ovat businessenkeleitä”, ynnää Erkki Murto-Koivisto.

Kesäduunarit esittäytyvät

Miku Muhonen, 16-vuotias nuori mies Itä-Helsingistä, harrastaa monia lajeja: jääkiekkoa, baseballia ja käy säännöllisesti salilla. Mikun vahvuuksiin kuuluu hyvä kielipää. Hän puhuu suomea, ruotsia, englantia ja espanjaa.
Kulosaaren lukion syksyllä aloittava Victor Ocampo taas harrastaa vapaa-ajallaan ohjelmointia sekä toimii Helsingin Nuorisoneuvoston edustajana. Hänkin puhuu suomen lisäksi englantia sekä espanjaa.
Ryhmäliikuntaa ja salilla käymistä harrastava Susan Luukkonen toivoo pääsevänsä ysiltä suoraan lukioon. Hänen perheeseensä kuuluu itsensä lisäksi pikkuveli, pikkusisko, äiti ja isä.
Olivia Das Bhowmik asuu Vuosaaressa yhdessä vanhempiensa, pikkuveljensä sekä villakoiransa kanssa. Syksyllä 16-vuotta täyttävä Olivia harrastaa joukkuevoimistelua sekä viettää vapaa-aikaansa ystäviensä kanssa.
15-vuotias Eetu Kivelä puhuu neljää eri kieltä: ruotsia, saksaa, englantia sekä tietenkin suomea. Hän on elämänsä aikana harrastanut eri urheilulajeja ja pelaa tällä hetkellä koripalloa, jota onkin pelannut jo 10 vuotta.
Vuosaarelainen Nelli Riikonen on 16-vuotias ja asuu yhdessä äitinsä, isänsä ja uutukaisen koiranpentunsa Bellan kanssa. Hän haki yhteishaussa lukioon ja jännittää mitä tulevaisuus tuo tullessaan kesän jälkeen.
17-vuotias itähelsinkiläinen Imran Mahmood harrastaa jalkapalloa ja pitää kaikenlaisesta urheilusta. Hän harkitsee opiskeluidensa jatkamista yliopistossa ja haluaa kesätöidensä aikana tutustua kiinteistönvälitysalaan.
Toista kesää AsuntoSatamalla työskentelevä Noa Lindqvist opiskelee Kulosaaren yhteiskunta- ja talouslinjalla ja hänen vapaa-aikansa kuluu Vantaan nuorisovaltuuston puheenjohtajana.
17-vuotias Vuosaaren lukiossa opiskeleva Sisu Eriksson työskentelee toista kesää AsuntoSatamalla. Hän vapaa-ajallaan harrastaa kuntosalilla käymistä ja kehittää omaa yritystään. AsuntoSatamalla duunarina oleminen ei ole Sisulle pelkästään työntekoa, vaan myös asuntosijoittamisesta oppimista hänen tulevaisuuttaan varten.

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä parantaaksemme palvelun toimintaa ja käyttökokemusta. View more
Cookies settings
HYVÄKSY
Tietosuojaseloste
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Tämä on Suomen Asuntosatama LKV Oy:n  rekisteri- ja tietosuojaseloste. Laadittu 31.5.2021

Rekisterin pitäjän tiedot

Suomen Asuntosatama LKV Oy Mannerheimintie 94 00250 Helsinki I p. 09-694 0710 Tapio Suortti, [email protected], 050 321 4743

Rekisterin nimi

Yrityksen verkkopalvelun käyttäjärekisteri ja asiakasrekisteri. Oikeusperuste ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen oikeusperuste henkilötietojen käsittelylle on
  • henkilön suostumus (dokumentoitu, vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen)
  • sopimus, jossa rekisteröity on osapuolena
  • rekisterinpitäjän oikeutettu etu (esim. asiakassuhde, työsuhde, jäsenyys).
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on yhteydenpito asiakkaisiin, asiakassuhteen ylläpito, markkinointi ja asiakaspalvelu. Tietoja ei käytetä automatisoituun päätöksentekoon tai profilointiin.

Rekisterin tietosisältö

Rekisteriin tallennettavia tietoja ovat: henkilön nimi, asema, yritys/organisaatio, yhteystiedot (puhelinnumero, sähköpostiosoite, osoite), www-sivustojen osoitteet, verkkoyhteyden IP-osoite, tunnukset/profiilit sosiaalisen median palveluissa, tiedot tilatuista palveluista ja niiden muutoksista, laskutustiedot, muut asiakassuhteeseen ja tilattuihin palveluihin liittyvät tiedot.

Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteriin tallennettavat tiedot saadaan asiakkaalta mm. www-lomakkeilla lähetetyistä viesteistä, sähköpostitse, puhelimitse, sosiaalisen median palvelujen kautta, sopimuksista, asiakastapaamisista ja muista tilanteista, joissa asiakas luovuttaa tietojaan. Tietoja ei luovuteta säännönmukaisesti muille tahoille. Tietoja voidaan julkaista siltä osin kuin niin on sovittu asiakkaan kanssa.

Rekisterin suojauksen periaatteet

Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti. Kun rekisteritietoja säilytetään Internet-palvelimilla, niiden laitteiston fyysisestä ja digitaalisesta tietoturvasta huolehditaan asiaankuuluvasti. Rekisterinpitäjä huolehtii siitä, että tallennettuja tietoja sekä palvelimien käyttöoikeuksia ja muita henkilötietojen turvallisuuden kannalta kriittisiä tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja vain niiden työntekijöiden toimesta, joiden työnkuvaan se kuuluu

Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista tai poistamista

Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä tai tietojen poistamista rekisteristä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa).

Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi. Voit halutessasi estää selaintasi käyttämästä evästeitä, poistaa tallennetut evästeet tai pyytää selaimeltasi ilmoituksen uusista evästeistä. Löydät ohjeita evästeiden poistoon osoitteesta: https://www.aboutcookies.org/ Evästeiden käytön estäminen tai niiden poistaminen saattaa haitata joitakin sivustomme toimintoja. Voit lukea lisää evästeistä ja Suomen evästevaatimuksista viestintäviraston verkkosivustolta https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/toimintamme/saantely-ja-valvonta/luottamuksellinen-viestinta Varaamme oikeuden päivittää evästekäytäntöjä esimerkiksi palveluiden kehityksen tai pakottavan lainsäädännön vuoksi.
 
Save settings
Cookies settings