Pato murtuu - kohta
Asuntomarkkinoilla eletään tällä hetkellä odottavissa tunnelmissa. Viime vuonna kauppoja syntyi keväällä ja kesällä ennätykselliseen tahtiin, syksyllä kysyntä tasaantui ja marras-joulukuussa sitten kirjattiin myyntiluvut, jotka olivat vuoden 2021 kehnoimmat.
oooo
Vuodenvaihteen jälkeen tunnelmat olivat odottavat asuntomarkkinoilla.
Tammikuussa asuntomarkkinoille on perinteisesti ilmestynyt uusi, innokas ostajasukupolvi. Joululomalla monella on muhinut ajatus uudesta kodista ja loppiaisen jälkeen kiinteistönvälittäjien puhelin on perinteisesti soinut sikana ja näyttöaikoja on varattu solkenaan.
Näin yleensä, mutta ei valitettavasti vuonna 2022.
ooooo
Välittäjät ovat viime viikkoina pureskelleet epätoivoisesti kynsiään ja ihmetelleet miksi kännykkä ei soi ja sähköposti laula. Yksi jos toinen on sydän kylmänä pohtinut onko lihavien vuosien jatkoksi tulossa seitsemän laihaa vuotta. Tyhjensikö korona pajatson?
Olin itsekin vaipumassa tammikuussa epätoivoon, vaikka olen 30 vuoden aikana nähnyt asuntokaupan ylä- ja alamäet Suomessa. Perheyrityksen vetäjänä joudun oman elannon lisäksi murehtimaan 18 ammattitaitoisen työntekijämme toimentulosta.
Viikko sitten minulla onneksi välähti, tuli sellainen Ahaa -oivallus.
ooooo
Suurin osa välittäjistä väittää, että vuodenvaihteen huonojen kauppamäärien syy on myytävien asuntojen vähäisyys.
”Ostajia kyllä olisi, mutta heillä ei ole ostettavaa”, viestitti sitoutumattomien kiinteistönvälittäjien katto-organisaatio SKVL.
Olen tästä asiasta vahvasti eri mieltä. Se on niitä ns. välittäjien puheita, joilla kalastellaan lisää myytävää jo ennestään täyteen myyntivarastoon.
ooooo
Jää murtuu asuntomarkkinoilla - patoutunut kysyntä purkautuu.
Käännettä parempaan ei tätä kirjoittaessani vielä ole tapahtunut, mutta ennustan, että kohta rytisee. Pato murtuu. Aidat murtuvat. Kohta kauppa käy kuumempana kuin vuosi sitten keväällä.
Ahaa-oivallukseni oli se, että ei ole ollenkaan mikään ihme, että asiakkaat ovat olleet kateissa pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla. Helsingin seudun miljoonasta asukkaasta viimeisen kahden kuukauden aikana on ollut eristyksessä tai karanteenissa 250000-300 000 ihmistä. Mistä niitä tulijoita siis olisi esittelyihin?
Patoutunut kysyntä purkautuu kun rajoitukset puretaan. Uutta kotia etsivät asiakkaat pääsevät kirmaamaan näytöille kuin vasikat kesälaitumille.
ooooo
Ennustusta ei ole tehty pelkästään Musta tuntuu -menetelmällä.
Olen keskustelut useiden pankinjohtajien kanssa ja heidän viestinsä on selkeä: asuntolainatiskille on ruuhkaa, kuluttajat ovat ostohousut jalassa.
Korkojen ennustetaan nousevat ja asuntolainaa ottavia kehotetaan varautumaan nykyisen nollakoron sijasta 2-3 prosentin korkoon. Se on hyvä uutinen, että kaavailtu lainakatto, haudattiin.
Erkki Murto-Koivisto
SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ
Taide yrittäjän apuna
AsuntoSatama osallistui Eloisa - Luovat menetelmät työyhteisön hyvinvoinnin ja resilienssin...
AsuntoSatama LKV kantaa iloisesti yhteiskuntavastuuta työllistämällä nuoria
Kärpäsenä katossa Vuosaaren terveysasemalla maaliskuussa 2023. ”Tervehdys Murtsi, muistatko...
Haemme kesäduuniin 15-17-vuotiaita nuoria
Haemme kesäduuniin 15-17-vuotiaita nuoria – näyttelijöitä, käsikirjoittajia, somistajia, lavastajia, kuvaajia, maskeeraajia, stuntteja, somemarkkinoijia (FB, TikTok, Insta) ja tuottajaa.