Kirjeitä rintamalta kotiin

8.5.2020

Rakas kotiväki,

pakko teille on myöntää näitä huonojakin uutisia, vaikka en yleensä ole mikään valittajatyyppi.

Otimme raskaasti takkiin huhtikuun taisteluissa, mutta löytyi kaatuneen kirjurimme papereista silti jotain positiivistakin. Kauppamäärien laskiessa hinnat pitivät pintansa ja jopa nousivat huhtikuussa.

ooooo

Myönnetään, että huhtikuussa omakotitalot ja rivitalot kävivät Helsingissä hyvin kaupaksi. Näyttääkin siltä, että pääkaupunkiseudulla ihmiset haluavat paeta tuota pirullista koronavihollista kaupunkikodeista maaseudun rauhaan.

ooooo

Se on surullista, että asuntokauppa jäähtyi huhtikuussa 2020. Paljastin jo eilisessä kirjeessä, että kauppamäärät laskivat Helsingissä -33%. Kassaan tuli kolme sijasta kaksi kolikkoa.

ooooo

Hyvä uutinen puolestaan oli se, että Helsingin kerrostalojen hinnat nousivat huhtikuussa peräti 7,2 prosenttia. Vuosi sitten 200.000 eurolla ostetun asunnon hinta on nyt 215.000 euroa. Suomalaiset vaurastuvat asumisella. Kannattaa kokeilla!

ooooo

Mennään nyt päivä kerrallaan kohti voittoa. Kirjoitan taas viikonlopun jälkeen sotakokemuksistani.

7.5.2020

Rakas kotiväki,

anteeksi, että en ole viikkoon ehtinyt tarttua kynään ja kirjoittaa kuulumisia täältä rintamalta. Minut tuntien arvaan, että olette ajatelleet pahinta. Pojat viettävät siellä sotatantereella iloisissa tunnelmissa vappua ja vetävät kaksin käsin simaa. Pelkäätte, että bileet ovat venyneet viikon mittaiseksi kevätriehaksi.

ooooo

Olen pahoillani, mutta tuo epäilys koronakriisin nujertumisesta ei pidä paikkaansa. Syy hiljaiseloon on sitäkin vakavampi. Olemme ottaneet todella raskaasti turpiin viholliseltamme huhtikuussa. Paljastan teille jatkossa synkkiä lukuja.

ooooo

Vappu vietettiin täällä rintamalla todella jäätävissä – 33 tunnelmissa. Huhtikuun taistelutiedot julkistettiin tänään torstaina. Vuosi sitten Helsingissä tehtiin asuntokauppoja vajaat 700 kappaletta, mutta juuri saatujen tietojen mukaan tänä vuonna jäätiin tuosta lukemasta kahteen kolmasosaan.

ooooo

Kolmanneksen lähtö myynnistä on raskas takaisku koko välitysalalle. Isojen ketjujen puolen miljoonan kuukausimyynnit vaihtuvat 250.00 euroon, pienten yritysten 50.000 euron myynnit 25-30.000 euroon.

ooooo

Tervetuloa kilometritehtaalle kiinteistönvälittäjät.

28.4.2020

Rakas kotiväki,

tänään lähestyn teitä lyhyellä kirjeellä, mutta monilla kuvilla.

ooooo

Komppaniamme karismaattinen, mutta karkeakielinen päällikkö Muttonen komensi allekirjoittaneen ja sotamies Saken aamun käskynjaossa parturiin tylyllä käskyllä:

”Hiuskuontalonne, turkkinne muistuttaa petolinnun persettä. Nyt parturiin!.”

ooooo

Sakke kävi siistimässä turkkinsa kesäkuntoon Koirakoulu Kompassissa Konalassa. Tuija Juseliuksen 1,5 tunnin käsissä syntyi rantaleijona, jonka perään kuolaavat nyt kaikki narttukoirat Aurinkolahdessa. Saken iästä lähti viisi vuotta.

ooooo

Minä puolestani kävi vanhassa, tutussa paikassa Kalliossa. Selvisin kolmessa vartissa. Mister Jack on mielestäni kaupungin paras parturi. Suosittelen.

ooooo

Palataan arkeen ja asuntomarkkinaan huomenna vapun aatonaattona.

Sakke ennen turkin siistimistä ja jälkeen.
Erkki ennen hiusten leikuuta ja jälkeen.

27.4.2020

Rakas kotiväki,

tänään siniristiliput liehuvat saloissa ja juhlimme kansallista veteraanipäivää. Voiko parempia päivänsankareita olla kuin sotiemme veteraanit?

ooooo

Minulle ei koskaan suotu tilaisuutta tutustua isän isään eikä äidin isään. Heistä toinen kaatui ja toinen menehtyi heti rintamalta kotiuduttuaan.

ooooo

Äitini isä – Eino-paappa – selvisi talvisodasta, mutta jatkosodan ensimmäiset yhteenotot koituivat hänen kohtalokseen. Eino Mäki-Lohiluoma kaatui 35-vuotiaana 10. heinäkuuta 1942 Kiteellä. Hänen viimeiseksi viestiksi kotiin jäi oheinen lämminhenkinen postikortti, jossa hän tiedustelee onko ”meillä satanut” ja onko ”laitumilla syötävää”. Sankarivainajan perheeseen kuului Aune-puolison lisäksi neljä pientä lasta.

Eino-papan viimeinen kortti kotiin ennen kaatumista.

Isäni isä – Felix-paappa (kuvassa) – puolestaan selvisi talvisodasta ja jatkosodan ensimmäisistä taisteluista. Hän sai litteran rintamalta kotiin 42-vuotiaana. Paappa ei ehtinyt pitkään nauttia siviilipäivistä. Hän menehtyi heinäkuun 1943 lopussa umpisuolen puhkeamisen seurauksena syntyneisiin komplikaatioihin. Antibiootti, jos sellainen

Paappani, sotamies Felix Murto-Koivisto (oikealla).

olisi keksitty, olisi hänet pelastanut. Paapan kuoltua tilan isännän tehtävät siirtyivät isälleni, 13-vuotiaalle Olaville kun vanhin lapsista, Vilho, oli kutsuttu rintamalle heti 18-vuotiaana. Felixin Paavo-veljestä oli iso apu.

ooooo

Meillä täällä koronasodan asuntorintamalla on vaikeaa, mutta se on selvää, että näitä meidän murheita ja pelkoja ei kukaan ikinä voi verrata sotaveteraaniemme kokemiin.

ooooo

Unohdetaan hetkeksi nämä murheet. Pysähdytään hetkeksi kunnioittamaan Einoa, Felixiä ja niitä muita tuhansia miehiä ja naisia, jotka 80 vuotta sitten puolustivat isänmaatamme panoksenaan oma henki.

24.4.2020

Rakas kotiväki,

Minulla on ollut tänään todella kiireinen päivä. Kävin arvioimassa kolme kohdetta. Sain jo yhden toimeksiannon ja luulen, että ne kaksikin tulevat kotiin.

ooooo

Myynnin puolellakin oli tänään menestystä. Viikko sitten Aurinkolahdesta myyntiin tullut kaksio löysi uuden omistajan. Järjestämäni yksityisesittely Aurinkolahden miljoonakohteessa saattaa lisäksi johtaa kohtuulliseen tarjoukseen. Peukut pystyyn.

ooooo

Huolestuttavaa, suorastaan pelottavaa täällä eturintamassa on se, että osa sotureistamme, välittäjistä, näyttää valuneen vastustajan puolelle. Kauppojen määrä on laskenut rajusti huhtikuussa ja osa välittäjistä on lähtenyt polkemaan asuntojen hintoja jopa 10-20 prosentilla saadakseen kauppoja.

ooooo

Kävin tänään arvioimassa kotirintamalla Töölössä kaksion, jonka hinta olisi ollut kaksi kuukautta sitten kaikkien välittäjien papereissa 400.000-450.000 euroa. Tänään kuulin omistajalta, että viiden ennen minua käyneen välittäjän arviot olivat liikkuneet 360.000-380.000 eurossa ja välityspalkkiot 2,0-2,5 prosentissa.

Puskemme vastatuuleen: teimme tällä viikolla 10 toimeksiantoa ja myimme 3 asuntoa. Mahtavaa, todella mahtavaa.

Asiakas oli itse maksan tästä korkealla peruskorjatun taloyhtiön kerroksissa sijaitsevasta parvekkeellisesta asunnosta neljä vuotta sitten 370.000 euroa ja tehnyt siihen sen jälkeen pintaremontin.

ooooo

Ehdotin hintapyynnöksi 418.000 euroa ja lupasin, että hänelle jää välityspalkkion jälkeen velattomana kauppahintana käteen vähintään 390.000 euroa. Välityspalkkio maksimissaan 3,5 prosenttia sisältäen verot.

ooooo

Mitä veikkaatte kenet asiakas valitsee myymään asuntoaan?

23.4.2020

Rakas kotiväki,

tällä kertaa lähestyn teitä tällä videokirjeellä, joka kuvattiin tänään aamuseitsemältä täällä itärintamalla Aurinkolahdessa. Kaveriksi Itämereen sain kersantti Saken, kylläkin vastahankaisesti.

Menetyksemme siivittämänä taistelutahtomme täällä nousee päivä päivältä. Viime viikonloppuna meille uskotut uudet kohteet saavat tulikasteen asuntomarkkinoilla viikonvaihteessa ja eilen saamamme kolme kohdetta kuvataan huomenna ja ilmestyvät sitten ensi viikolla julkiseen markkinointiin.

22.4.2020

Rakas kotiväki,

olette usein tiedustelleet kirjeissänne millainen päiväni on täällä eturintamassa Helsingissä. Tässä nyt sitten teille raportti tästä päivästä (keskiviikko 22.4.2020 kello 5.30-19.45):

05.30 – Herätys kompaniassa ja aamutoimet

06.00-06.30 – Aamu-uinti sotamies Saken kanssa meressä Aurinkolahdessa

06.30-07.00 Aamupala, Hesarin ja Kauppalehden lukeminen

07.00-09.00 – BNI Tammi -kokous

Maailman paras suositteluorganisaatio. Minut hyväksyttiin viime vuonna BNI-jäseneksi. Löysin sieltä monta huipputekijää kehittämään AsuntoSataman palveluja mm. nettisivuja. Sain BNI-jäseniltä myös useita vinkkejä ja viime vuoden 750.000 euron liikevaihdosta melkein 10 prosenttia tuli tästä organisaatiosta.

09.00-10.00 – Saapuneet sähköpostit, liidit ja työnohjaus henkilökunnalle

10.30-11.30 – Arviointikäynti Gustav Pauligin katu 88 m2 – TOIMEKSIANTO

12.00-13.00 – Arviokäynti Ilotulitielle Marjaniemeen / Itäkeskukseen

Asiakas empi kahden välittäjän välillä ja lupasi palata asiaan yön jälkeen torstaina. Lupasin tulokseen sidotun välityspalkkion, kilpailija tarjosi tarjouskauppaa.

13.00-13.30 – Lihasoppa (erinomainen) kotona Aurinkolahdessa

14.00-14.45 – Katselmus uudiskohteeseen Sipoossa

Hyökkäämme, tänään meillä oli useita uusia kohteita Vuosaari-lehden välityksellä saamassamme kenttäpostissa. Nämä ja ensi viikolla tulevat myyntikohteet tulevat auttamaan meitä todella paljon etenemisessä eturintaman asuntomarkkinoilla.

15.00-16.00 – Arviointikäynti Leikosaarentie 29 64 m2 – TOIMEKSIANTO

16.30-17.45 – Arviointikäynti Ilotulitustie 44 m2 – TOIMEKSIANTO

17.50-18.00 – Tyhjien toimeksiantojen täydentäminen Aurinkolahden asuntomyymälästä

18.15-19.00 – Arviointikäynti Ulappasaarentie 8 81 m2

Sovittiin, että tehdään toimeksianto ja myydään perikunnan kunnostausta kaipaava asunto pois.

19.15-19.45 – Kirjeitä rintamalta kotiin -kirjeen kirjoittaminen

20.30-21.00 – Iltauutiset ja urheiluruutu

21.30-05.30 – HILJAISUUS

Yhteenveto:

  • Tehdyt kaupat: 1
  • Uudet toimeksiannot: 3
  • Uudet hankintakäynnit: 1
  • Puheluindeksi: 62
  • Päivän hyvät uutiset: Pieni talo preerialla alkaa uudestaan 1.5.2020.
  • Päivän huonot uutiset: Ei toistaiseksi

21.4.2020

Rakas kotiväki,

nyt pitää kiirettä. Tuhannet ihmiset ovat viikonlopun aikana tulleet siihen johtopäätökseen, että nyt on oikea aika toimia, jos haluaa tehdä kaupat asunnosta.

ooooo

Myyntiin tulee tällä hetkellä 30 prosenttia vähemmän asuntoja, mutta hinnat pitävät pintansa. Se, joka oikeasti kuvittelee, että hinnat tulevat romahtamaan täällä eturintamassa pääkaupunkiseudulla, voivat suksia suolle.

ooooo

Kertokaa kaikille, kertokaa oikeasti kaikille, että tämä on hyvä aika laittaa asunto myyntiin. Koronan jälkeen suomalaiset ihmiset ovat kuin kesälaitumille päästetyt vasikat ja varsat. Heitä ei oikeasti kiinnosta kuin rakkaus, seksi ja lisääntyminen, ei isot asuntolainat.

Kauppa käy. Sain tänään tarjouksen miljoonakohteesta ja viime viikolla lyötiin kättä päälle Jollaksessa sijaitsevasta ihanasta paritalokaksiosta.

ooooo

Ylpeänä paljastan päivä saldoni: 1 x kauppa (Huopalahdentie 19), 4 x tarjous (Liusketie x 2, Iiluodontie 9 ja Solvikinkatu 2) ja 5 x kutsu arviointikäynnille (Leikosaarentie 29, Rajasaarentie 9, Ilotulitustie 4, Vitsastie ja Mannerheimintie 100).

Olen onnellinen. Isä Larkinin sanoin: Oi ihana toukokuu.

20.4.2020

Rakas kotiväki,

terveisiä täältä aurinkoiselta itärintamalta. Joukkomme ovat imeneet positiivista energiaa kauniista keväisestä säästä. Mieliala on kohentunut päivä päivältä.

ooooo

Suomi joutui kehnosti valmistautuneena housut kintuissa talvisotaan. Se oli lähellä koitua koko kansakunnan kohtaloksi.

Pääsiäistä edeltäneen asemasotavaiheen jälkeen olemme tehneet iskuja vihollisen taustaan, mutta meilläkin alkaa olla pula aseista. Prikaatin komentaja Risto Kyhälä ennusti Suomen Kuvalehdessä, että kauppojen määrä tulee huhtikuussa laskemaan vuoden 2019 lukemaan 25-30%. Oma arvioni on synkempi: -50%. Koronasodan lisäksi yksi syy on se, että rintamalle ei saada riittävästi aseita (myytäviä asuntoja).

ooooo

Raadonsyöjät, korppikotkat, liitelevät asuntomarkkinoiden taivaalla ja etsivät paniikkiin joutuneita myyjiä.

Emme ole jääneet makaamaan tuleen. Onnistuimme kersantti Leskisen kanssa täydentämään asevarastoamme viikonloppuna täällä itärintamalla kolmella uudelle asunnolla. Vannastieltä riveihimme liittyi 80 neliön todella ainutlaatuinen rivitaloasunto, Pomeranssikujalta ihastuttava perheasunto ja Satamasaarentieltä valovoimainen nelikko. Saimme lisäksi käydä arvioimassa upean kaksion pohjoisella rintamalla Vaaralassa ja rintamamiestalon Jakomäessä. Huomenna vierailen eturintamassa Töölössä Rajasaarentiellä.

Raadonsyöjät, korppikotkat, liitelevät asuntomarkkinoiden taivaalla ja etsivät paniikkiin joutuneita myyjiä.

Kauppojakin on sovittu: perheasunto Vesalasta (Jäkärläntie 8) ja miljoonatontti Suvisaaristosta.

ooooo

Epävarmat ajat ovat houkutelleet taas asuntomarkkinoiden taivaalle kaartelemaan korppikotkia ns. pahan ilman lintuja. Ne ovat niitä ostajia, jotka kuvittelevat, että paniikissa ihmiset ovat valmiit myymään asuntonsa hintaan mihin hyvänsä. Heidän tyyliinsä kuuluu tehdä näkemättä 25-30 prosenttia alle pyydetyn tarjouksia. Esittelyn jälkeen he nipistävät huonosta tarjouksesta 10-20 prosenttia.

Rakas kotiväki, voitte varma, että minun joukkueen kanssa tuollainen peli ei onnistu. Meitä ei pysty psyykkaamaan polkumyyntiin.

17.4.2020

Rakas kotiväki,

Me olemme kovilla, mutta ei pääse helpolla tuo rakas itänaapurikaan. Sain juuri luotettavista lähteistä tiedon, että korona on pistänyt jopa suuren ja mahtavan puna-armeijan polvilleen. Toukokuun voitonparaatin on peruttu.

ooooo

Trollit yrittävät horjuttaa joukkueemme taistelutahtoa täällä eturintamassa pääkaupunkiseudulla. Saimme tänään kiinni itse teossa ruotsalaisen desantin, joka väittää tietänsä varmasti myyntiaikojen pidentyvän ja hintojen laskevan 6-7 prosenttia.

ooooo

Olen tehnyt tätä välitystyötä 20 vuotta ja myynyt näinä vuosina yli 1400 asuntoa ja kiinteistöä. Väitän, että minulla on paljon parempi sormituntuma markkinaan kuin pankkien pääekonomisteilla. Se on ns. puheluindeksi.

Parhaina päivinä asuntokaupan käydessä kiivaana puhelimeni soi keskimäärin 150 kertaa päivässä. Pääsiäispyhiä edeltävän viikon aikana puhelimeni soi 10-20 kertaa päivässä ja aina soittaja oli joko vaimoni tai puhelinmyyjä. Tänään – uskokaa tai älkää – puhelimeni on soinut kello 16.15:sta mennessä 62 kertaa. Toivon, että ennen iltauutisia ylitämme sadan puhelun maagista rajaa.

ooooo

Nyt näyttää todella hyvältä. Ihmisten pesänrakennusvietti on paljon vahvempi voima kuin koronan pelko. Joukkueemme taistelijat kävivät tänään esittelemässä neljää asuntoa. Palautteen perusteella luulen, että tulemme saamaan tarjouksen miljoona-asunnosta ja isosta tontista. Tulevaisuuskin näyttää hyvältä. Huomenna käymme kersantti Sannin kanssa arvioimassa asunnot Vannastieltä ja Pomeranssikujalta Vuosaaressa sekä Vaaralassa Vantaalla.

LKV-taistelija Lötjönen kärsi tänään kovennetun rangaistuksen Suvisaaristossa välityksessä olevalla tontilla komppanian keksien syönnistä.

Suurin ongelma täällä rintamalla on tällä hetkellä huutava pula aseista. Eilen torstaina uutta myytävää tuli vain 16 asuntoa. Häviämme, jos meiltä loppuu välineet (asunnot) taistella vaarallista vihollista vastaan.

ooooo

Näihin tunnelmiin täältä aurinkoisesta Helsingistä.

16.4.2020

Rakas kotiväki,

lyhyesti virsi kaunis: huhtikuussa täällä eturintamassa on tehty asuntokauppoja todella laiskasti. Kirjurimme paljasti, että ensimmäisen kahden viikon aikana Helsingissä on tehty vaivaiset 70 kauppaa. Vuosi sitten kauppoja tehtiin neljä kertaa enemmän.

Hyvä uutinen on se, että minun pieni joukkueeni on pitänyt asemansa ja myynyt noista asunnoista kolme prosenttia. Se on todella hyvä luku. Olemme haastavista ajoista huolimatta paremmassa vauhdissa kuin vuosi sitten 2019.

Neitsytsaarentien lämminhenkinen kaksio sai tänään Hakaniemessä tehdyllä kaupalla uuden emännän. Onneksi olkoon ja kiitos kaupoista sekä myyjälle että ostajalle. Elämä jatkuu.

15.4.2020

Rakas 88-vuotias äitini,

illalla ennen nukahtamista muistelin Eino-isäsi äidillesi Aune-mammalle, ennen kaatumista lähettämiä kirjeitä. Ne oli kauniilla käsialalla, hyvällä suomen kielellä kirjoitettuja positiivisia, lämminhenkisiä viestejä kotiin. Niistä huokui luja usko Taivaan Isään. Paappa ja koko Suomi turvautui noina raskaina aikoina, hädänhetkellä Jumalaan. Presidentti Kyösti Kallion puheet ja rukoukset talvi- ja jatkosodan aikana ovat sinunkin hyvässä muistissa.

Koronapandemia ei ole yhtä hirveä koettelemus ihmiskunnalle kuin miljoonia uhreja vaatinut maailmansota ja Suomen itsenäisyyttä uhanneet talvi- ja jatkosota. Koronakriisin keskellä täällä eturintamassa pääkaupunkiseudulla ihmisistä on silti löytynyt valtavan paljon aitoa lähimmäisen rakkautta. Sairaaloissa pienellä palkalla työtä tekevien lisäksi on syytä mainita ne tuhannet tavalliset ihmiset, jotka ovat vapaaehtoisesti lähteneet auttamaan kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevia sairaita, ikääntyneitä ja vähävaraisia. Se on sitä oikeaa lähimmäisen rakkautta.

Seurakuntien rooli tuossa vapaaehtoistyössä täällä pääkaupunkiseudulla on keskeinen. Tänne rintamalle kirkko on lähettänyt parhaat voimansa. Saimme pääsiäispyhien aikana kuunnella kenttäradiosta arkkipiispa Tapio Luoman, Helsingin piispa Teemu Laajasalon ja Lapuan piispa Simo Peuran saarnat, jotka rohkaisivat, valoivat uskoa joukkoihimme. Piispa Teemu Laajasalo siteerasi

Kirkko lähetti pääsiäispyhiksi rintamalle ykkösketjunsa valamaan uskoa tulevaisuuteen. Kuvassa vasemmalta oikealle Tapio Luoma, Teemu Laajasalo ja Simo Peura.

tuomiokirkon pääsiäisyön messussa Englannin kuningataräiti Elisabethia, joka lupasi palmusunnuntaina pitämässään harvinaisessa puheessa briteille, että tästäkin selvitään. Kuningataräidin tavoin piispa Teemu Laajasalo nosti parrasvaloihin viikko sitten 103 vuotta täyttäneen Vera Lynnin suursuosittun kappaleeseen lupauksen We´ll meet again.

Äiti, kannattaa katsoa tuosta linkistä 25-vuotiaan Vera Lynnin esiintyminen Englannin lennoston (RAF) tilaisuudessa vuonna 1943. Sodasta huolimatta tilaisuudesta on aistittavissa vahva usko parempaan, toivo tulevasta.

14.4.2020

Rakas kotiväki,

hiljaisen pääsiäisviikon päätteeksi hyviä, iloisia uutisia täältä rintamalta. Luulen, että olemme ottamassa niskalenkin tuosta näkymättömästä, pirullisesta vihollisesta. Selviämmekö sittenkin 30 vuoden sijasta 7 päivän sodalla?

Laitoin pääsiäisen alla kiirastorstaina julkiseen markkinointiin kolme uutta kohdetta (Solvikinkatu 2, Maustetehtaankatu 6, Satamasaarentie 2). Iloiseksi yllätyksekseni sain viikonlopun aikana useita yhteydenottoja ja esittelypyyntöjä. Minulla olikin eilen pitkästä aikaa hikinen työpäivä: kuusi hyvää yksityisesittelyä.

Tarjouksia on tulossa kaksi tai ainakin yksi. Ihmisten pesärakennusvietti voittaa pelon.

oooo

Viime viikolla rintamalle värvätty Sakke on osoittautunut korvaamattomaksi avuksi väsyneille taistelijoille. Hänestä on ollut iloa ja lohtua meille kaikille vaikeina aikoina. Lemmikkieläimet ovatkin Agria Eläinvakuutuksen tekemän tutkimuksen mukaan erittäin tärkeitä niiden emännille ja isännille.

Saken sukulaiset, koirat, ovat ihmisille erityisen rakkaita. Koiranomistajista yhdeksän kymmenestä tuntee olonsa koiran seurassa vähemmän yksinäiseksi.

Agrian tutkimukseen vastanneista peräti 29 prosenttia halusi rentoutua mieluummin lemmikkinsä seurassa kuin puolisonsa. Mitä surullisempi mieli sitä tärkeämpi ihmisille on lemmikin seura. Haastatteluun vastanneista vajaa kolmannes oli sitä mieltä, että suuren surun hetkellä oma lemmikki on paras lohduttaja heti oman puolison jälkeen. Tässä asiassa hevosihmiset erottuivat koira- ja kissaihmisistä. Hevosihmisten isompi osa koki hevosen läsnäolon lohduttavammaksi kuin oman puolisonsa.

”Älä murehdi. Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää”.

”Onko tuo nyt mikään uutinen. Moon aina sanonu, ettei kannata ottaa kotiin elukoota jottei isännän pisteet romahda akan silmissä””, tokaisi teltan nurkasta eteläpohojalaanen sotamies.

oooooo

Tiedättekö, mitä yhteistä on koronasodalla, talvisodalla ja jatkosodalla?

”Tanssi kielletty.”

Sotavuosina tanssin koettiin loukkaavan kaatuneiden muistoa. Nyt pelätään pirullisen vihollisen näkymätöntä etenemistä lähikontaktissa joukoissamme.

ooooo

Terveyttä ja jaksamista sinne kotirintamalle. Laitan huomenna taas kuulumisia paperille.

8.4.2020

Rakas kotiväki,

kristikunnan suurin juhla on ovella, mutta tunnelmat täällä rintamalla ovat tänään aika alakuloiset.

Maailma on muuttunut vauhdilla. Suomessakin järjestettiin ennen koronasotaa joka vuosi ”Älä osta mitään” -päiviä. Mielestäni nyt pitäisi kerran viikossa järjestää ”Tänään ostan jotain” -päivä. Pandemia on saanut ihmiset, kuluttajat vetäytymään kuoreensa. Ruoka, lääkkeet ja käsidesit käyvät kaupaksi, mutta mikään muu ei liiku. Karmea tilanne. Suomalainen talouselämä on ajanut kaasu pohjassa kahtasataa seinään.

Asuntokauppa selviää tästä varmasti pienemmin vaurioin kuin monet muut alat. Meillä välittäjilläkään ei mene kehuttavasti, mutta surullisena seuraan sivusta kuinka tuntemani ravintoloitsijat, taksikuskit, parturi-kampaajat, muusikot, roudarit, taiteilijat, kuntosaliyrittäjät ja kymmenet kivijalkayrittäjät yrittävät selviytyä hengissä tästä kriisistä. Toivotaan, että tämä lama ei vie yhtäkään yrittäjää narun jatkoksi. Muistijälkeni 1990-luvulta ovat kauheat.

Pahoittelen, että tänään kirjeeni henki on näin alavireinen. Tunnette minun ja tiedätte, että huomenna päivä on uusi.

Pahaa jälkeä! Suomalaisen talouselämä on ajanut tuhatta ja sataa seinään.

7.4.2020

Rakas kotiväki,

täällä eturintamassa on tällä hetkellä todella rauhallista, mutta pelkään pahoin, että vanha, kulunut sananlasku ”tyyntä myrskyn edellä” pitää taas kerran paikkansa.

Aloitan kirjeen silti hyvillä, iloisilla uutisilla. Tänään saamiemme epävirallisten tietojen mukaan saimme maaliskuussa melkoisen torjuntavoiton vihollisesta. Kirjurimme uunituoreen, luotettavan raportin mukaan taistelijamme, kiinteistönvälittäjät, leipoivat maaliskuussa Helsingissä peräti 658 huoneistokauppaa. Se on komea luku. Se on 6,3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019 tehdyt 617. Keskimääräinen neliöhinta oli 5.576 euroa, mikä on puolestaan 4,4 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2019 toteutunut 5.344 euroa /m2. Hyvät nousut.

Sitten harmaaseen arkeen: hiirenhiljaisesta, odottavasta tunnelmasta johtuen olen varma, että pahin on vasta edessä.

Se, että taistelijoidemme samsungit eivät soi, sähköposteihimme tulee pelkkää roskapostia ja kukaan ei – ei kukaan – halua ostaa kotiinsa edes eteislattiamattoa, on vaarallinen merkki tulevasta. Kansakunnan usko tulevaisuuteen on pahasti horjunut.

”Nyt onnistumiseen asuntomarkkinoilla tarvitaan peräänantamatonta, raa´an työn tekemiseen tottunutta välittäjää. Nyt tulosta tekevät ne, joilla on Koskelan Jussin asenne. Kuokka suohon ja sieltä sitten hikisellä työllä kaivetaan ihmisten ilmoille ostajat”, kuvaili 1990-luvun, vuoden 2001 ja 2008 kriiseistä kuivin jaloin selvinnyt välittäjäyrittäjä.

Koronakriisin aikana kauppaa tekevät kiinteistönvälittäjät, joilla on Koskelan Jussin sisu, peräänantamaton luonne. Koronan halvaannuttamat ostajat pitää kaivaa piiloista esiin ja herättää henkiin.

Minua itseänikin huvittavat asiakkaat, jotka soittavat ja heti esittelyn jälkeen ensimmäisenä kysyvät mikä on palkkiomme.

Hyvät siskot ja veljet, uskokaa nyt, että halpaa ja hyvää ei oikeasti ole edes välitysalalla. Te, jotka nyt ajattelette, että kuka tahansa välittäjä myy minkä tahansa asunnon samassa ajassa samaan hintaan, tulette pettymään karvaasti ja maksamaan siitä kovan hinnan.

Markan mies tekee viiden markan vahingon. Halvin välittäjä ei ole nyt paras vaihtoehto. Kohtuullinen korvaus kovasta työstä hiljaisilla asuntomarkkinoilla, rautainen kokemus ja vuosien saatossa rakennettu ammattitaito on paketti, joka kannattaa valita, palkata asunnon myyntiin.

6.4.2020

Rakas kotiväki,

eilisestä palmusunnuntaista käynnistyi hiljainen viikko. Pääsiäisviikko tunnetaan monilla muillakin nimillä mm. tuska-, piina- ja valitusviikko.

Nähtäväksi jää kuinka raskas ja kivinen ”golgatantie” odottaa meitä asuntomarkkinoilla taistelevia kiinteistönvälittäjiä. Pieni osa porukasta on antanut jo periksi ja nostanut kädet pystyyn näkymättömän vihollisen edessä.

Se on jo nyt tullut selväksi, että koronasodassa riskiryhmään kuuluvat kaikki kerjäläisistä kuninkaisiin. Kaikenlaiset taistelijat, kaikenlaiset yritykset ovat tulilinjalla. Tänään haavoittuneiksi kirjattiin (Kauppalehden protestilista) mm. Hymyillen huomiseen ja Oy Suomen Ruumisarkkuliike Ab -nimiset yritykset.

”Rotat jättävät ensimmäisenä uppoavan laivan. Kiinteistönvälitysalan jättävät ensimmäisenä ne, joiden ei olisi koskaan pitänyt tulla alalle”, paasasi toisen komppanian päällikkö.

Yleisestä apatiasta huolimatta johtamani joukkue etenee tasaiseen tahtiin omalla rintamasektorillaan idässä ja keskustassa. Olimme Sannin kanssa viikon eturintamassa. Järjestimme toistakymmentä

Alisa, 5, muisti joukkojamme vauhdikkaalla rokkivideolla.

yksityisesittelyä myytävissä ja vuokrattavissa asunnoissa. Ilokseni voin kertoa, että tulostakin syntyi: Huopalahdentien kaksio (hintapyyntö 411.000 euroa meni kaupaksi) ja Haapasaarentien kaksiolle löydettiin uusi vuokralainen. Nämä määrät ovat vaatimattomia meille, mutta kulut tulivat katetuksi.

Virpojat eivät päässeet viikonloppuna toivottamaan terveyttä joukoillemme. Olen siksi kovin liikuttunut saamistani videoposteista. Sydämellinen kiitos Alisalle, 4, vauhdikkaasta rokkiesityksestä ja Serafinalle, 5 virpomisvideosta. Ne lämmittivät minun ja koko porukan mieltä.

3.4.2020

Rakas kotiväki,

tänään tätä kirjoittaessa täällä rintamalla puhaltaa pohjoisesta kylmä viima ja taivaalta sataa valkoista loskaa. Se ei haittaa. Uskokaa tai älkää, mutta tämä on minun ja taisteluparini Saken lempisää: koiranilma.

Saimme eilen etelärintamalta hyviä uutisia. Tanskan pääministeri Mette Frederiksen arveli, että siellä vihollinen olisi jo jäämässä tappiolle ja pääsiäisen jälkeen osa joukoista voisi palata normaaliin päiväjärjestykseen.

”Jos me tanskalaiset jaksamme vielä kaksi viikkoa – siis pääsiäisen yli – pitää välimatkan toisiimme, ja jos numerot pysyvät tasaisina ja kohtuullisina, voi hallitus vähitellen ja kontrolloidusti avata yhteiskuntaa”, uumoili 42-vuotias tanskalaisjohtaja.

Meille suomalaistaistelijoille tuo on mieltä ylentävä uutinen. Tanska aloitti rajun hyökkäyksen koronaa vastaan pari viikkoa ennen Suomea. Uskaltaisimmeko tosiaan toivoa ja odottaa, että meidän johtajamme esikunnassa olisivat valmiit antamaan vastaavanlaisia lupauksia pääsiäisen jälkeen ennen vappua.

Kilautin illalla päivän päätteeksi 88-vuotiaalle äidilleni Etelä-Pohjanmaalle. Hän on nähnyt pahempiakin sotia. Hän oli 7-vuotias, kun talvisota syttyi. Hänen isänsä, minun paappani, Eino kaatui 35-vuotiaana jatkosodan ensimmäisissä taisteluissa 10. heinäkuuta 1941 Kiteellä.

Keskustelimme pitkään tästä nykyisestä kriisistä ja tästä näkymättömästä, pirullisesta vihollisesta, joka ei ainakaan toistaiseksi ole onnistunut jalkautumaan syntymäpitäjääni Teuvalle.

Sakke sai ylennyksen. Työmiesten keltaisen kypärä vaihtui johtajien valkoiseen.

”Onko teillä päässä ne kuonokopat”, tiedusteli äitini lopuksi uteliaana tilannetta Helsingissä.

”Ei ole, mutta muonajoukoissa palvelevalle sotamies Sakelle on laitettu kuonokopan lisäksi sitruunapanta, ettei hän haukkumisillaan paljasta sijaintiamme viholliselle”, vastasin huvittuneena.

”Mikä Sakke?”, äitini kysyi.

”Sakke on koira, novascotiannoutaja. Hän on yksi joukkueemme parhaista sotilaista. Helsinki-Vantaan lentokentällä Saken sukulaisia käytetään haistamaan salakuljetukseen liittyviä isoja rahasummia. Perheissä, joissa lapsella on diabetes, Saken tehtävään koulutetun frendit haistavat (ja varoittavat) liian korkeat tai alhaiset sokeriarvot. Sakella ja sen kavereilla on huippuhyvä nenä, hajuaisti. Täällä koronarintamalla Sakelle annettu tehtävä on yksinkertainen ja helppo: haista asuntokuumeiset asiakkaat, joilla on rahaa ja paljasta.”

2.4.2020

Rakas kotiväki,

aamun isojen kauppojen jälkeen tilanne on tänään torstaina ollut täällä rintamalla kaoottinen.

Vihollinen onnistui päivällä eristämään joukkueemme. Sisäiset viestintäyhteydet toimivat, mutta ulkomaailmasta sotureihimme ei ole saatu sähköpostilla yhteyttä kuuteen tuntiin. Etuoven, Oikotien ja muiden yhteistyökumppaneiden lähettämät liidit eivät tavoita joukkuettamme. Hirvittävää, pelottaa millaisia vahinkoja on syntynyt. Emme tiedä kuinka moni asuntokuumeinen odottaa yhteydenottoamme ja ihmettelee olemmeko me velttoja lapatossuja. Lähettimme sai onneksi iltapäivällä yhteyden Outlookiin ja sieltä on luvattu pikaista apua.

Törmäsin eilen rintamalla vihollisen desanttiin. Hän julkaisi tiistai-illalla pikaisesti Oikotiellä myynti-ilmoituksen 59,5 neliön kaksiosta Vanhasta Vuosaaresta. Uudenmaan ulkopuolelle eristetty, pörssin hyvästellyt superrikas esimieheni (lue=asiakas) käskytti minut tiedustelukeikalle Isonvillasaarentielle.

Tarjolla oli mielestäni hyvä, kaunis kaksio hyvästä yhtiöstä. Tein asiakkaani puolesta suullisesti hyvän tarjouksen, mutta onneksi joukkueemme tarkkaakin tarkempi kirjuri haistoi palaneen käryn. Yhtiöjärjestys paljasti asunnon todelliseksi pinta-alaksi 59,5 neliön sijasta 53 neliö. Keskivertoasiakkaan on vaikea tai jopa mahdoton huomata tuollaista 10 prosentin ”virhettä” pinta-alassa, mutta meidän kanssa 20 000 euron suuruiset puhallusyritykset eivät onnistu.

Rakastamani Hill Street Blues –sarjan ylikomisarion sanoin: Olkaa varovaisia siellä… asuntomarkkinoilla.

SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Malmberg lähetti armeijakunnan esikunnasta tänään meille terveisiä: asuntomarkkina on kuin vahva höyryjuna, jonka etenemistä koronavirus ei pysty pysäyttämään.

1.4.2020

Rakas kotiväki,

yön hiljaisina tunteina taistelujen tauottua täällä on aikaa miettiä syntyjä syviä.

Olen kiittänyt Taivaan Isää joka päivä siitä, että hän on varjellut minua täällä rintamalla ja teitä siellä kotipuolessa tältä kavalalta, kauhealta viholliselta.

Kauppakin on käynyt kohtalaisesti ja pärjäämme näillä muonavarastoilla hyvin juhannukseen. Kysyntä on säilynyt vakaalla tasolla ja hinnat ovat pitäneet ainakin toistaiseksi pintansa. Pula myytävistä asunnoista saattaa pääsiäisen jälkeen hidastaa asuntokauppaa Helsingissä. Myytävää ei tule tällä hetkellä markkinoille normaaliin tahtiin: monet ovat jäädyttäneet myyntiaikeet ja seuraavat uteliaina sivusta mitä markkinoilla tapahtuu.

”Ei mitään niin huonoa ettei jotain hyvääkin”, lohdutin tupakaveria ja päätimme sitten yhdessä miettiä olisiko koronaviruksessa jotain hyvääkin.

Keksimme nopeasti muutaman ison jutun: ilma on puhdistunut, maapallon saastuminen on hidastunut ja ihmisten ja kokonaisten kansakuntien yhteenkuuluvuus on noussut uudelle tasolle. Äiti maa on näyttänyt ihmiskunnalle kaapin paikan ja ainut tapa selvitä kriisistä on maailmanlaajuinen yhteistyö.

Yksi liiketoiminta, jonka kärsimistä vaurioista olimme enemmän kuin iloinen: huumeiden salakuljetus ja huumekauppa.

Terveyttä teille ja voimia.

31.3.2020

Rakas päiväkirja,

asuntomarkkina on viime päivinä onnistunut pitämään rintamalinjansa täällä Helsingissä, vihollisen ankarat hyökkäykset on torjuttu. Yksi iso takaiskukin on tullut: Uudenmaan eristämisen vuoksi mökkikauppa haavoittui vakavasti. Saa nähdä selviääkö se hengissä.

Viime viikon asemasotavaiheen jälkeen puhelin on herännyt eloon. Asiakkaat ovat ottaneet viime päivinä aktiivisesti yhteyttä ja varanneet yksityisesittelyjä.

Näyttöjä on järjestetty ja töitä puskettu hiki hatussa. Voin iloksenne – uskokaa tai älkää – kertoa, että joukkueeni on tehnyt todella mukavasti kauppaa ja toistaiseksi lähettämienne eväspakettien tarve ei ole välitön.

Sanni sai sunnuntaina kaupaksi viikko sitten julkiseen markkinointiin tulleen kaksion Neitsytsaarentieltä ja peräti kolmesta asunnosta on sovittu viikon sisällä tehtäväksi kaupat. Näistä Pomeranssikujalla sijaitseva 83,5 neliön kunnostusta kaipaava kolmio ei ehtinyt lainkaan julkiseen myyntiin, Timon välityksessä ollut Teuvo Pakkalan tien kaksio Haagasta meni kaupaksi ensiesittelystä ja Rannikkolaivurintien pieni, ihana paritalo ehti olla myynnissä vain viikonpäivät. Uusi upea 122,5 neliön koti kaikkien haluamasta Pikku-Huopalahdesta saa tulikasteen huomenna iltapäivällä.

Sotamies Sakke sai käskyn rintamalle puolustamaan asuntomarkkinoita.

Pärjäämme siis, mutta nyt meiltä välittäjiltä kaivataan kokemuksen harjaannuttamaa pelisilmää. Hintapyyntöjen tulee olla lähellä käypää ja ostajakandidaatit on rakastettava hyvällä palvelulla ”hengiltä”.

Lopuksi vielä iloinen uutinen. Esikunta on määrännyt Saken reservistä aktiivipalvelukseen rintamalle. Se pääsi (=suhteideni avulla) suureksi ilokseen huoltokomppaniaan muonituksesta vastaavaan porukkaan.

30.3.2020

Hyvä kotiväki,

olemme nyt erityksessä täällä Uudellamaalla.

Saimme viime viikolla iloisia uutisia kun vanha, monien pelkäämä verokarhu liittyi yhteisrintamaan taistelemaan yhteistä vihollista – koronavirusepidemiaa – vastaan.

Uutinen otettiin vastaan ilolla. Itse olisin varovaisempi: vanha sananlaskua jo varoittaa ”verovelka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa”.

Verottaja on nyt lempeä, talviunta nukkuva symppis. Auringon taas paistaessa asuntomarkkinoille talviunilta heräävä verokarhu on – kuten karhut yleensä – ärtynyt, pahantuulinen ja – mikä kauheinta –euronälkäinen.

Verokarhu lähti kesän kynnyksellä talviunille.

27.3.2020

Rakas päiväkirja,

saarrosta huolimatta minulla on hyviäkin uutisia. Olemme saaneet joka päivä mukavasti täydennysjoukkoja koronavirusta vastaan käytävään taisteluun. Esikunnasta tuli juuri viesti, että tällä viikolla pääkaupunkiseudun armeijakunta on saanut ruotuun 275 uutta taistelijaa, myyntikohdetta.

Hyvä, sillä vihollinen – koronavirusepidemia – vyöryy pelottavalla voimalla tuhoamisaikein kohti lujasti puolustamaamme suomalaista asuntomarkkinaa. Vihollisen tämänhetkinen näennäinen ylivoima ei kuitenkaan pelota joukkojani. Kaikista kauheista uutisista ja todella vakavasta tilanteesta huolimatta joukkueesta on löytynyt se kuuluisa talvisodan henki: asuntomarkkinan tuhoamista havitteleva vihollinen lyödään takaisin ja tuhotaan viimeiseen virukseen.

”Erkki, minua on pikkaisen pelottanut selviämmekö tästä hengissä, mutta olen perkele päättänyt, että tulen vaikka yksin pitämään joukkueemme hengissä, pystyssä”, totesi vastikään joukkueeseeni liittynyt taistelija eilen raskaan päivän päätteeksi.

Olin liikuttunut. Olin sanaton. Vannoin hänelle ja vannon teille kotiväki, että me ja suomalainen asuntomarkkina selviää tästäkin hengissä.

Yhteenveto kirjoittajan, kiinteistönvälittäjän viikosta 20-27.3.2020 lukuina ei-sotilastermein:

  • kaksi asuntokauppaa,
  • kaksi hyväksyttyä ostotarjousta,
  • kaksi uutta toimeksiantoa,
  • 6 yksityisesittelyä ja
  • 3 kutsua arviointikäynnille 30.3.2020 alkavalle viikolle.

Puhelin soi hyvien aikojen 150 sijasta pelkästään 50 kertaa päivässä. Nyt ne, jotka ovat ostamassa, soittavat.

26.3.2020

Rakas kotiväki,

täällä rintamalla taistelut ovat jatkuneet kiivaina. Vihollisen virustuli on jatkunut ankarana päivästä toiseen. Korona on kaatanut petiin paljon sekä ostajia että myyjiä. Pahinta on ollut se, että vihollinen on onnistunut psykologisella sodankäynnillä halvaannuttamaan satojen, kenties jopa tuhansien ostoaikeet.

Hätähuudot kaikuvat puolelta ja toiselta taistelutantereella. Meidän rintamasektorilla – asuntokaupassa – tilanne ei ole äitynyt yhtä pahaksi kuin monilla muilla liike-elämän aloilla. Provisiopalkkaukseen tottuneet kiinteistönvälittäjät ovat sitkeitä sissejä, todellisia taistelijoita, jotka pärjäävät pitkään pettuleivällä ja laihalla keitolla.

Olen ollut todella kiitollinen kaikille niille, jotka tukeneet taisteluamme tekemällä asuntokauppoja. Tänään olemme tehneet kahdet kaupat ja eilen hyväksyttiin vanhassa rahassa kahden miljoonan ostotarjous. Huomiselle tuli kutsu kahdelle arviointikäynnille.

Tänään teimme kaksi kauppaa, saimme kaksi kutsua arviointikäynnille ja – sokeri pohjalla – Pomeranssikujalla (kuva) sijaitsevasta asunnosta tehtiin tarjous, joka hyväksyttiin.

Olen kuullut huhuja, että osa porukasta on jäänyt odottamaan kieli pitkällä hintojen romahtamista, häviötämme. Rintamakarkuruus ei nyt kannata, vaikka siitä ei näissä oloissa joudu montun reunalle teloitettavaksi. Muistan välittäjäurani alkuajoilta kuinka pankinjohtajat Matti Inha ja Timo Tyrväinen kannustivat vuonna 2003-2004 kilvan ihmisiä myymäänsä asuntonsa, muuttamaan vuokralle ja ostamaan

Sotamies Sakke sai käskyn rintamalle puolustamaan asuntomarkkinoita.

uuden vasta sitten kun hinnat sakkaavat. Ne, jotka uskoivat näitä arvostettuja taloustietelijöitä, maksoivat siitä kovan hinnan. Hinnat ovat siitä lähtien jatkaneet maltillista 3-4 prosentin vuosittaista nousua pääkaupunkiseudulla, poikkeusta ei tehnyt edes vuoden 2008 finanssikriisi.

”Töölössä maksettiin vuonna 2007 ennen finanssikriisiä kaksiosta keskimäärin 205.000 euroa, kriisivuonna 2008 hinta kipusi 211.000 euroon ja kriisin jälkeen vuonna 2009 kaksion sai keskimäärin 217.000 eurolla. Kannatti ostaa: viime vuonna töölöläiskaksion keskihinta oli 365.000 euroa”, paljastaa joukkueemme lukuja rakastava kirjuri.

Hyvä kotiväki, kannustakaa kaikkia siellä kotirintamalla värväytymään täydennysmieheksi komppaniaamme. Soittakaa. Otan asennon, kantapäät kopsahtavat yhteen: mennään ja etsitään sinulle uusi koti, uusi asunto.

25.3.2020

Rakas kotiväki,

joudun surukseni kertomaan ensimmäisistä raskaista tappioista. Moni on vakavasti haavoittunut ja ainakin yksi kaatunut koronasodan ensimmäisen viikon taisteluissa.

Ensimmäinen uhri, kaatunut, on viime aikoina kovasti yleistynyt airbnb. Lyhytaikaista vuokrausta harjoittavan liiketoiminnan tärkein tulonlähde – turismi, matkailu – kuivui kasaan salamannopeasti parissa päivässä. Rajat suljettiin. Helsingin kadut tyhjenivät matkailijoista.

Ala yllätettiin housut kintuissa. Asuntoja airbnb-käyttöön vuokranneet tai ostaneet yrittäjät ovatkin nyt totaalisessa kusessa: kalliilla hinnalla ostetut kalustetut asunnot ovat tyhjillään, mutta hoitovastikkeet, lainanlyhennykset ja vuokrat juoksevat.

”Shokki on ollut järkyttävä. Pysähdys tapahtui parissa päivässä. Olen lomauttanut koko henkilökunnan ja ilmoittanut vuokranantajille, että huhtikuun vuokrat jäävät maksamatta”, kuvaa arvostettu, airbnb-liiketoimintaa ammattitaitoisesti vuosia rakentanut helsinkiläisyrittäjä.

Surullisena ja murheellisena ajattelen niitä nuoria airbnb-yrittäjiä, jotka ovat lehtien palstoilla kertoneet vaihtaneensa vanhan leipätyön airbnb-yrittämiseen kolmella, neljällä, lainarahalla ostetulla asunnolla. Leipä on loppunut ”leppälästä”. Hyvillä paikoilla sijaitsevat asunnot menevät varmasti vuokralle perinteisellä mallilla, mutta niillä vuokratuloilla pystyy maksamaan vain vastikkeet ja lainanlyhennykset, ei omistajan elämistä.

Ensimmäiset haavoittuneet. Kauppalehden Protestilistalta löytyy tänään viiden sivun verran (1400) yrityksiä, joille koronasodasta selviytyminen saattaa olla todella vaikeaa.

Ostajilla on keskeinen rooli taistelussamme. Jokainen vahvistus (=uusi ostajakandidaatti) on lämpimästi tervetullut joukkoomme. Jännitän nyt kovasti ehtivätkö Kinaporin asunnosta erittäin kiinnostuneet täydennysjoukot Tampereelta Helsinkiin ennen kuin Uudenmaan raja suljetaan. Palataan asiaan viimeistään maanantaina 30. maaliskuuta.

Vastoinkäymisistä huolimatta tunnelma on positiivinen. Yksi suomalainen vastaa miljardia koronasotilasta.

Kotikorsu 24.3.2020

Rakas kotiväki,

herään kotikorsussa 3.45 ulkoa kuuluvaan metelöintiin.

Avaan silmäni. Vedän varovaisesti sisään henkeä ja puhallan ulos. Kokeilen lämpöä otsalta ja nielaisen. Mahtavaa, ei kipuja. Ristin käteni ja kiitän Taivaan Isään siitä, että olen terve ja hengissä. Joukkueen johtajana terveyteni on erityisen tärkeää ryhmämme taisteluvalmiudelle. Tiedän, että vihollinen – koronavirus – kyttää minua kieli pitkällä. Olen sen silmissä hyvä otollinen kohde, hyvä saalis. Minulta kun löytyy kohonnutta verenpainetta muutoinkin kuin kauppojen kaatuessa, sokeriarvot hipovat diabetesrimaa ja keuhkot ovat pienet tai ahtautuneet. Siitepöly ja hiekkapöly ovat tähän aikaan vuodesta ilman koronatartuntojakin minulle ja muille hengitysongelmaisille myrkkyä.

Terveyden lisäksi eilen löytyi muutakin ilonaihetta, kiittämistä. Jäimme viime viikolla harmittavasti 5000 euron päähän Jollaksen paritalon kaupasta. Kävin näyttämässä tuota ihanaa ”pikkutaloa” uudelle potentiaaliselle asiakkaalle sunnuntaina iltapäivällä.

”Hukkanäyttö, ei tästä kauppoja synny”, ajattelin, kun nuori nainen kertoi heti alkajaisiksi etsineensä jo viime syksystä uutta asuntoa.

Hyviä uutisia! Rannikkolaivurintie 11 löysi jo uuden onnellisen omistajan.

Hurmaannuin itse asuntoon täydellisesti käydessäni sitä arvioimassa. Näin kävi myös tälle nuorelle naiselle. Hän teki eilen asunnosta tarjouksen, joka vastasi päämieheni minimitavoitetta. Se hyväksyttiin ja touko-kesäkuun vaihteessa ostajan pieni 20-30 neliön vuokra-asunto Runskilla vaihtuu kauniiseen, valoa tulvivaan kotiin, jossa on olohuone, avoheittiö, erillinen toiletti, kylpyhuone, sauna, pukuhuone, 10 neliön lasitettu terassi ja piha.

Elämä voittaa. Etenemme tarjous tarjoukselta, kauppa kaupalta koti voittoa

23.3.2020

Rakas kotiväki,

koronasodan ensimmäinen viikko on takana. Tulikaste on saatu, mutta kriisin vaikutus Helsingin asuntomarkkinaan on vasta hahmottumassa. Sunnuntain Helsingin Sanomissa haastatellut kiinteistönvälittäjät olivat positiivisella mielellä ja arvioivat koronan vaikutukset asuntomarkkinaan lyhytaikaisiksi ja vain jonkin verran kauppamääriä pienentäviksi. Epäilen. Toivon silti, että olen väärässä.

Asuntosataman joukkue sai ensimmäisellä viikolla torjuntavoiton taistelussa itärintamalla. Teimme yhdet isot kaupat. Saimme viikon aikana neljä ostotarjousta, joista yhdessä oli oman asunnon myyntiehto, toisessa lainaehto. Yksi ilman ehtoja tehty ostotarjous kaatui 5000 euron, kahden prosentin näkemyseroon hinnasta, mikä harmittaa vietävästi. Menin peilin eteen ja mietin missä mokasin.

Neljäs tarjous oli sitten yli 20 prosenttia alle pyydetyn hinnan. Veikkaan, että näitä huonoja tarjouksia on luvassa enenevässä määrin asuntomarkkinoilla. Korppikotkat leijailevat jo asuntomarkkinan taivaalla ja etsivät pakkomyyntejä. Vaikeimmassa asemassa ovat ne, jotka ovat ostaneet uuden ja vanha on myymättä.

Pitkät 7-8 tunnin työpäivät sunnuntaisin ovat tulleet minulle 20 vuoden aikana tutuksi. Nyt aika käy pitkäksi täällä kotikorsussa, kun työrutiinit ovat menneet uusiksi. Me asuntosatamalaiset ja kaikki

Tuhkimontien kolmiosta tehtiin kaupat, kolmesta saatiin hyvä ostotarjous. Myyntiin tuli Kalliosta Kinaporinkadulta 36 neliön kaksio, Aurinkolahdesta kunnostusta kaipaava 83,5 neliön kolmio, merellisestä Kivenlahdesta hyväpohjainen kolmio. Vuokrattavaksi saimme yli 300 neliön liiketilan Töölön kenties kauneimmasta talosta.

kiinteistönvälittäjät haluavat ehdottomasti omalla toiminnallaan suojella kanssaihmisiä, erityisesti sairaita ja ikäihmisiä. Emme järjestä toistaiseksi yleisnäyttöjä ja yksityisesittelyissä pyrimme noudattamaan erityistä varovaisuutta.

Terveyttä sinne kotiin. Uusia, toivottavasti pikkaisen parempia, uutisia täältä huomenna.

20.3.2020

Rakas päiväkirja,

Pahin on nyt sitten tapahtunut. Tiedämme, että asuntokaupan taivaalle on koronan takia jo pitkään kertynyt tummia pilviä. Tällä viikolla se sitten tapahtui ja saimme pelätyn tulikasteen koronasodassa. Vihollinen – koronavirus – on iskenyt suomalaiseen asuntomarkkinaan: asiakkaiden ostohalut ovat muutamassa päivässä merkittävästi laimenneet.

Koronapandemian lopullinen vaikutus suomalaiseen asuntokauppaan on arvoitus, mutta jo nyt on täysin selvää, että tämä salakavala vihollinen tulee jättämään jälkensä suomalaiseen kansantalouteen ja asuntokauppaan.

Miten tilanne on eskaloitunut asuntokauppaan? Keskimääräiset myyntiajat pidentyvät, yleisesittelyt vaihtuvat yksityisesittelyihin ja huonot ”kokeillaan kepillä kevätjäätä” -tarjoukset tulevat varmasti lisääntymään.

Ajat ovat tällä hetkellä asuntomarkkinoilla haastavat, mutta eivät toivottomat. Huonot uutiset eivät ole onneksi halvaannuttaneet kaikkia ostajia. Ostohousut ovat jalassa tällä hetkellä esimerkiksi niillä asiakkailla, joilla vanha asunto on myyty ja uusi pitäisi löytää tai niillä, jotka etsivät vasta ensimmäistä omaa kattoa pään päälle. Pörssin vuoristorataan pettyneet asiakkaat ovat lisäksi ilmestyneet miljoonineen pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoille. Emme etene nyt kaasu pohjassa vitosella, ehkäpä vaihdelaatikossa on nyt kolmonen, ehkä jopa nelonen.

Harkitsetko kaikesta huolimatta asuntosi myyntiä? Ei se mielestäni ole huono ajatus, mutta muista että oikea hinnoittelu, käypä hintapyyntö, on paras tapa selviytyä tulikasteesta asuntomarkkinoilla. Valitse huolella välittäjä. Halvin tai eniten lupaava ei nyt ole ehkä paras vaihtoehto. Välittäjän kokemus hyvistä – ja ennen kaikkea huonoista – ajoista on nyt valttikortti, joka sinun kannattaa katsoa.

Elämä voittaa, selviämme hengissä tästäkin taistelusta. Haluan lopuksi siteerata naismystikko Julia Norwichlaista (1342-1412): ”Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi, kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.”

Seuraava kirjeenvaihtajamme raportti koronasodasta luettavissa maanantaina.

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä parantaaksemme palvelun toimintaa ja käyttökokemusta. View more
Cookies settings
HYVÄKSY
HYLKÄÄ
Tietosuojaseloste
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Tämä on Suomen Asuntosatama LKV Oy:n  rekisteri- ja tietosuojaseloste. Laadittu 31.5.2021

Rekisterin pitäjän tiedot

Suomen Asuntosatama LKV Oy Mannerheimintie 94 00250 Helsinki I p. 09-694 0710 Tapio Suortti, tapio.suortti@asuntosatama.fi, 050 321 4743

Rekisterin nimi

Yrityksen verkkopalvelun käyttäjärekisteri ja asiakasrekisteri. Oikeusperuste ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen oikeusperuste henkilötietojen käsittelylle on
  • henkilön suostumus (dokumentoitu, vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen)
  • sopimus, jossa rekisteröity on osapuolena
  • rekisterinpitäjän oikeutettu etu (esim. asiakassuhde, työsuhde, jäsenyys).
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on yhteydenpito asiakkaisiin, asiakassuhteen ylläpito, markkinointi ja asiakaspalvelu. Tietoja ei käytetä automatisoituun päätöksentekoon tai profilointiin.

Rekisterin tietosisältö

Rekisteriin tallennettavia tietoja ovat: henkilön nimi, asema, yritys/organisaatio, yhteystiedot (puhelinnumero, sähköpostiosoite, osoite), www-sivustojen osoitteet, verkkoyhteyden IP-osoite, tunnukset/profiilit sosiaalisen median palveluissa, tiedot tilatuista palveluista ja niiden muutoksista, laskutustiedot, muut asiakassuhteeseen ja tilattuihin palveluihin liittyvät tiedot.

Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteriin tallennettavat tiedot saadaan asiakkaalta mm. www-lomakkeilla lähetetyistä viesteistä, sähköpostitse, puhelimitse, sosiaalisen median palvelujen kautta, sopimuksista, asiakastapaamisista ja muista tilanteista, joissa asiakas luovuttaa tietojaan. Tietoja ei luovuteta säännönmukaisesti muille tahoille. Tietoja voidaan julkaista siltä osin kuin niin on sovittu asiakkaan kanssa.

Rekisterin suojauksen periaatteet

Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti. Kun rekisteritietoja säilytetään Internet-palvelimilla, niiden laitteiston fyysisestä ja digitaalisesta tietoturvasta huolehditaan asiaankuuluvasti. Rekisterinpitäjä huolehtii siitä, että tallennettuja tietoja sekä palvelimien käyttöoikeuksia ja muita henkilötietojen turvallisuuden kannalta kriittisiä tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja vain niiden työntekijöiden toimesta, joiden työnkuvaan se kuuluu

Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista tai poistamista

Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä tai tietojen poistamista rekisteristä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa).

Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi. Voit halutessasi estää selaintasi käyttämästä evästeitä, poistaa tallennetut evästeet tai pyytää selaimeltasi ilmoituksen uusista evästeistä. Löydät ohjeita evästeiden poistoon osoitteesta: https://www.aboutcookies.org/ Evästeiden käytön estäminen tai niiden poistaminen saattaa haitata joitakin sivustomme toimintoja. Voit lukea lisää evästeistä ja Suomen evästevaatimuksista viestintäviraston verkkosivustolta https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/toimintamme/saantely-ja-valvonta/luottamuksellinen-viestinta Varaamme oikeuden päivittää evästekäytäntöjä esimerkiksi palveluiden kehityksen tai pakottavan lainsäädännön vuoksi.
 
Save settings
Cookies settings