Asuntosataman avulla asunnonvaihto hoitui mutkattomasti

Artur Kukov pyörittää Aurinkolahdessa omaa mainostoimistoaan ja vilahtaa usein TV-sarjoissa ja elokuvissa pienissä rooleissa. Viimeksi hänet nähtiin suositun Ivalo-TV-sarjan venäläisenä rajavartijana.

Artur Kukov tuli perheensä mukana Petroskoista Suomeen 90-luvun puolivälissä. Inkeriläinen paluumuuttaja on asunut siitä lähtien Helsingin Vuosaaressa. Saapuessaan hän oli 14-vuotias eikä juurikaan puhunut suomea.

”Tuntui vaikealta, kun kaikki vanhat kaverit jäivät Venäjälle. Siellä oli tuolloin sekasorron aika ja tulimme täysin toisenlaiseen, järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Pari-kolme vuotta myöhemmin koin kuitenkin olevani täysin kotiutunut ja kielikin sujui jo hyvin”, Kukov kertoo.

Artur Kukov arvostaa Vuosaaressa meren ja luonnon läheisyyttä. Mahdollisuudet ulkoiluun, luonnossa liikkumiseen ja veneilyyn ovat erinomaiset. Kukovia miellyttää Vuosaaren kehittyminen nukkumalähiöstä vireämpään ja kansainvälisempään suuntaan.

Teatteri ja musiikki ovat aina olleet tärkeä osa Artur Kukovin elämää. Nuorempana hän matkusteli venäläisen komediateatterin mukana ympäri Venäjää Ville Haapasalon ja kumppanien kanssa, kunnes opiskelut veivät mennessään. Normaalioloissa Kukov käy edelleen Venäjällä useamman kerran vuodessa tapaamassa ystäviään.

Artur Kukov on näytellyt monissa elokuvissa ja suosituissa sarjoissa kuten Aallonmurtaja.
Artur Kukov nauttii olostaan merellisessä Vuosaaressa

AsuntoSataman avulla uuteen kotiin

Artur Kukov vaihtoi äskettäin asuntoa ja AsuntoSataman avulla prosessi hoitui tehokkaasti. Vanha koti oli ollut myynnissä edellisellä välittäjällä jo lähes puoli vuotta, eikä ainuttakaan tarjousta ollut tullut. Tässä vaiheessa AsuntoSatama asui kuvioon, ja tehokaksikko Erkki Murto-Koiviston ja Sanni Leskisen avulla rattaat lähtivät vinhasti pyörimään. Jo toisella näytöllä saatiin kaksikin tarjousta ja myyntihinta neuvoteltiin Kukovia miellyttäväksi.

”Uusi kotini löytyi Sannin kautta jo viikkoa myöhemmin ja pääsin muuttamaan parissa viikossa. Sujuvampaa asunnonvaihtoa en voisi toivoa”, tyytyväinen Artur Kukov hehkuttaa.

Jatkossakin Kukov voidaan nähdä valkokankailla ja TV-ruuduissa milloin venäläisenä ministerinä, milloin sotilaana tai rikollisena. Etenkin sitten kun poikkeustila hellittää.

”Törmäämme Erkin kanssa Aurinkolahdessa toisiimme usein. Kukaties teemme vielä yhteistyötäkin mainostoimistoni Quuban puitteissa. Ainakin tiedän, ketä suositella tuttaville, jos asunnonvaihto on ajankohtainen”, Artur Kukov toteaa.

TEKSTI:  Hanna Kallio
KUVAT: Artur Kukov, Aleksandr Chernov

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä parantaaksemme palvelun toimintaa ja käyttökokemusta. View more
Cookies settings
HYVÄKSY
HYLKÄÄ
Tietosuojaseloste
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Tämä on Suomen Asuntosatama LKV Oy:n  rekisteri- ja tietosuojaseloste. Laadittu 31.5.2021

Rekisterin pitäjän tiedot

Suomen Asuntosatama LKV Oy Mannerheimintie 94 00250 Helsinki I p. 09-694 0710 Tapio Suortti, tapio.suortti@asuntosatama.fi, 050 321 4743

Rekisterin nimi

Yrityksen verkkopalvelun käyttäjärekisteri ja asiakasrekisteri. Oikeusperuste ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen oikeusperuste henkilötietojen käsittelylle on
  • henkilön suostumus (dokumentoitu, vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen)
  • sopimus, jossa rekisteröity on osapuolena
  • rekisterinpitäjän oikeutettu etu (esim. asiakassuhde, työsuhde, jäsenyys).
Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on yhteydenpito asiakkaisiin, asiakassuhteen ylläpito, markkinointi ja asiakaspalvelu. Tietoja ei käytetä automatisoituun päätöksentekoon tai profilointiin.

Rekisterin tietosisältö

Rekisteriin tallennettavia tietoja ovat: henkilön nimi, asema, yritys/organisaatio, yhteystiedot (puhelinnumero, sähköpostiosoite, osoite), www-sivustojen osoitteet, verkkoyhteyden IP-osoite, tunnukset/profiilit sosiaalisen median palveluissa, tiedot tilatuista palveluista ja niiden muutoksista, laskutustiedot, muut asiakassuhteeseen ja tilattuihin palveluihin liittyvät tiedot.

Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteriin tallennettavat tiedot saadaan asiakkaalta mm. www-lomakkeilla lähetetyistä viesteistä, sähköpostitse, puhelimitse, sosiaalisen median palvelujen kautta, sopimuksista, asiakastapaamisista ja muista tilanteista, joissa asiakas luovuttaa tietojaan. Tietoja ei luovuteta säännönmukaisesti muille tahoille. Tietoja voidaan julkaista siltä osin kuin niin on sovittu asiakkaan kanssa.

Rekisterin suojauksen periaatteet

Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti. Kun rekisteritietoja säilytetään Internet-palvelimilla, niiden laitteiston fyysisestä ja digitaalisesta tietoturvasta huolehditaan asiaankuuluvasti. Rekisterinpitäjä huolehtii siitä, että tallennettuja tietoja sekä palvelimien käyttöoikeuksia ja muita henkilötietojen turvallisuuden kannalta kriittisiä tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja vain niiden työntekijöiden toimesta, joiden työnkuvaan se kuuluu

Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista tai poistamista

Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä tai tietojen poistamista rekisteristä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa).

Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi. Voit halutessasi estää selaintasi käyttämästä evästeitä, poistaa tallennetut evästeet tai pyytää selaimeltasi ilmoituksen uusista evästeistä. Löydät ohjeita evästeiden poistoon osoitteesta: https://www.aboutcookies.org/ Evästeiden käytön estäminen tai niiden poistaminen saattaa haitata joitakin sivustomme toimintoja. Voit lukea lisää evästeistä ja Suomen evästevaatimuksista viestintäviraston verkkosivustolta https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/toimintamme/saantely-ja-valvonta/luottamuksellinen-viestinta Varaamme oikeuden päivittää evästekäytäntöjä esimerkiksi palveluiden kehityksen tai pakottavan lainsäädännön vuoksi.
 
Save settings
Cookies settings